Thu, 31 Mar 2005
Torstai 31. Maaliskuuta 2005Heräsin aamulla aikaisten ja menin yksin käymään ravitsemusterapeutilla. Ville toi Unton yhdeksitoista kaupunkiin ja kävimme sitten shoppailemassa kaikkea ruokaa oulua varten.
Aloitimme Untolla tänään banaanin kokeilun. Ainakaan ensinmäisellä kerralla ei iho näyttänyt mitään helahtamisen merkkejä. Hyvältä vaikuttaa. Teimme ravitsemusterapeutin kanssa listan mitä nyt sitten kokeillaan kahden kuukauden aikana. Ihan kiva kun saa uusia ruoka-aineita.
Kamlasti on pitänyt pakkailla ja touhottaa. Poltin koko pellillisen keksejä niin että koko kämppä oli täynä savua. Oli aika karmivaa.
Kamalaa kuinka kenkien mukana tulee paskaa. Jousuin taas imuroimaan. Osansa vaikuttaa myös tuo Unton sormiruokailu, osa on aina lattialla ja kulkeutuu sukissa ympäri kämppää ennen kuin kerkeää siivota. Pitää viritellä joku muovijuttu tuonne unton syöttötuolin alle, vaikka vahakangasta palanen.
Tein minulle ja Untolle eväät junamatkaa varten. Onneksi Unto tykkää kylmästäkin bataatista että ei tarvi stressata löytääkö varmasti junasta jonkin keinon lämmittää ruuan.
Unto on ollut koko päivän tosi kultasella päällä, toivottavasti hyväntuulisuus jatkuu reissussakin. Vetäsi taas koko annoksen puuroa, eli noin 2,5dl. Oikein haukkoo puuroa kohden, kivaa että sekin on alkanut maittaa.
Pitää vielä hieman leipoa leipää. Sitten pitäs olla kaikki kasassa huomista lähtöä varten. Muutamia juttuja tietenkin on mitä ei ole vielä voinut pakata, mutta ovessa on lista näistä asioista. Toivottavasti olen nyt varmasti muistanut kaiken.
Blogiin tulee nyt muutaman päivän tauko koska olen mökillä jossa on turha haaveilla blogin kirjottamisesta tietoliikenneyhteyksien puuttumisen vuoksi.
0 kommentti(a)
Wed, 30 Mar 2005
Keskiviikko 30. Maaliskuuta 2005
Olipas kamala yö. Unto teki itselleen etuhampaan ja huuto oli sen mukaista.
Raivosin ukollekkin kun hän kielsi antamasta tissiä. Annoimme hörpyn kylmää
vetta ja panadolia ja sitten onneksi helpotti ja saimme nukuttua pitkään.
Silti on aivan kamala väsy.
Sain hieman jännitystä elämääni. Minulle soitti joku setä joka aikoi tuoda minulle pesuainetta. Heti ensinmäisenä toki kuvittelin että s eon joku murhaaja tai raiskaaja. Mutta sieltä tulikin joulupukin näköinen setä tuomaan pesuainetta jonka tilasin viikko sitten netistä. Sen piti tulla matkahuoltoon, mutta jostain syystä se tuotiinkin kotiin. Siis tämä allegro niminen pyykinpesuaine on ollut tosi kehuttu nuissa kestovaippa piireissä. Pitää kai sitä nyt testata sitten. Laitoin heti koneenpuhdistusaineen koneeseen.
Kävimme ostamassa junaliput. Saimme paikan semmoiosesta vaunusta jossa on lastenhoitotilat yms. Saa nähdä mitä tästä tulee, jännittää. Kävimme myös lidlissä ostamassa kertakäyttövaipoja. Päätin etten jaksa alkaa raahaamaan kestoja mukana nyt tuolla reissussa. Pitää kaivella tuolta kaapeista tavallisia siteitäkin kun kuukupin kanssa ei oikein selviä mökillä missä ei vessassa ole juoksevaa vettä. Tietenkin sitä vois pullossa kulettaa pesua varten vettä aina vessaan, mutta jos nyt käytän nuo kaapista pois. Ensi kesänä kun menemme meidän mökille niin siellä ei ongelmaa varmaan ole kun voi vessasta hipsiä saunalle pesemään.
Huomenna pitää muistaa käydä ostamassa bataatteja ja semmosia ja leipoa paljon leipää mukaan. Todella ahistavaa miettiä tuota ruokailua reissussa. Mitähän ihmettä minäkin syön tuona juna-päivänä. Varmaankin pitää leipää tehdä runsailla täytteillä ja keksiä jotain pientä rasvaista naposteltavaa (perunalastuja).
0 kommentti(a)
Tue, 29 Mar 2005
Tiistai 29. Maaliskuuta 2005
Yö meni tosi hyvin. Unto heräsi klo kuusi ja nukahti samantien ja heräsi
sitten seitsämältä syömään. Nyt tämä kai sitten sujuu hyvin :)
Ville laittoi viimeyönä minulle kommentointi mahdollisuuden tähän blogiin. Ihan mukavaa kun voi sukulaiset nyt kehuo esim minun ompeluksiani ;)
Nyt olen varma että unto osaa sanoa äiti. Olen viikon kuunnellut ja uullut että kuulen mitä haluan kuulla, mutta tämä ei voi olla enää sattumaa :)
Yhtäkkiä iski kamala ikävä äitiä ja päätin että menemme Unton kanssa Ouluun kun Ville ensi viikonloppuna lähtee bisnesmatkalle. Nyt sitten pitää puuhastella kamalasti tuota lähtöä. Pitää jostain koittaa saada turvaistuin ja ruokajutut pitäs miettiä valmiiksi. Pyykkiä pitää pestä ja soitella tytöillekkin Ouluun.
Puuh mikä tressi iski. Kävimme ostamassa kirpparilta turvakaukalon. Ei ollut yhtään turvaistuinta ja tuossa kaukalossa oli 3 kiloa enemmän panorajotusta kuin vanhassa, sekä unto mahtui tuohon istuimeen. Ei tullu pää ulos :) Lisäksi kävin ostamassa maantiedon kirjan ja ruokaa :)
Villen kaveri Mikko kävi kylässä, oli ihan kiva nähdä sitäkin. Loppu ilta menikin Sitten Unton kanssa leikkiessä ja Ouluun menoa miettiessä. Jänskättää :)
1 kommentti(a)
Mon, 28 Mar 2005
Maanantai 28. Maaliskuuta 2005
Yö meni hyvin. Unto heräsi vain kerran ja sekin oli joskus kuuden
aikoihin.MIinuutin suunnilleen äkisi ja nukahti takaisin.
Sain tänä aamuna nukkua pitkään. Ville heräsi Unton kanssa ja sain jopa
nukutuksi sen jälkeen. Ompas kivan pirteä olo nyt :)
Kävimme kaupassa ja unto sai jalkaansa kengät kauppareissun ajaksi. Oli tosi kiva ilma ja ostimme saippuakuplia joita isi sitten puhalteli malliksi. Unto oli tosi ihmeissään kuplista :) Lisäksi kävimme kiikkumassa pihalla olevassa vauvakeinussamme. Siitä Unto tykkäsi vaikak ei meinanut oikei suorassa pysyä.
Päivällä alkoi himottamaan kamalasti neliöliinan ompelu. Kaivoin vanhaa intianpuuvillaa kätköistäni ja ryhdyin ompelemaan. Unto antoi yllättävän hyvin minun ommella. Hieman kävi syömässä mittanauhaa ja painelemassa poljinta välillä. Sitten hän rupesikin päikkäreille ja nukkuin niin pitkään että sain neliöliinan valmiiksi.
Pitihän sitä lähtä sitten ulos testailemaan kun isillä teki kovasi mieli huoltoasemalle.

Unto oli tosi kultasella päällä loppu illan. NUkkumaan menokin sujui kuin leikkiä vain.
0 kommentti(a)
Sun, 27 Mar 2005
Sunnuntai 27. Maaliskuuta 2005
Unto nukkui aika huonosti. Annoin jopa tissiä 10 minuuttia aikasemmin kuin
olisi pitäntyt kun en jaksanut enää valvoa ja silitellä. Ville hiukan
motkotti kun otteeni lipsuu :/
Hirveä pupu innostus iski kyllä nyt. Unton ollessa päikkäreillä kudoin taas
pupun. Tällä kertaa Pirtin hahtuvasta, jota oli jäänyt villavaippahousuista.

Tässä siis ennen pesukoneessa käyntiä tuo pupuli

Ja tässä koko pupuperhe.
Unto nukkui ensinmäisen kerran parvekkeella päikkäreitä. Kävimme huoltoasemalla ostamassa namia ja hän nukahti vaunuihin. Kärräsin hänet sitten parvekkeelle jatkamaan uniaan.
Leivoin illalla taas tattarilastuja. Hirveä himo tullut niihin, mutta enpä ainakaan pääse lihomaan :) Unto nukahti todella helposti jo yhdentoista aikoihin. Jännä juttu, vaikka olisi luullut että kellojen siirtäminen jotenkin venyttäisi nukkumaan menoa.
0 kommentti(a)
Sat, 26 Mar 2005
Lauantai 26. Maaliskuuta 2005
Jäi sitten eilen illalla kirjottamatta kun olin niin väsy. Saunoimme koko
perhe. Untokin kävi kuuntelemassa alimmalla lauteella kuinka vesi niin
hassusti sihahti kun osui kiukaaseen. Nauratti todella paljon kun oli niin
hassu ääni. Yö meni hyvin, en oikeastaan tiedä heräsikö unto yhdesti vai
kahdesti, nukahdimme kumpikin samantien kun olin katsonut kelloa ja
silittänyt hieman.
Neuloin vihdoinkin pupua. Monta päivää on pitänyt tuota kokeilla, mutta ei ole saanut mistään revittyä hetkeäkään että olisi voinut ajatuksen kanssa kokeilla. Unton päiväunien aikana valmistui pesukonehuovutus kuntoon.

Tässä ennen pesukonetta.

ja tässä sitten pesun jälkeen. Ravasin kuin hullu katselemassa pesukonetta kun en malttanut odottaa, että valmistuu :) Koneen pestyäkin piti kahdeksan kertaa käydä nykimässä luukkua, joka ei tietenkään heti aukea. Hieno tuli, pitää kutoa lisää nuita :)
Kävimme kävelyllä isossa kaupassa joka on muutaman kilometrin kauempana kuin lähikauppamme. Taas oli kymmenisen astetta lämmintä ja hiki meinasi tulla. Laitan nyt uuden kuvan Unton hienoista aurinkolaiseista kun Ville sensuroi aiemman kuva kaksoisleuan vuoksi ;)

Loppu ilta menikin sitten taas vaihteeksi siivoillessa. Kamalaa tämä kun tuntuu että vaikka kuinka siivoaa niin aina ollaan hukkumassa paskaan. Unto ei oikein millään näköjään halua tänä iltana mennä nukkumaan. Liekkö isi laittanut puuroon liikaa fruktoosia. Pitänee koittaa väsyttää se nyt sitten vaikka riehumalla :)
0 kommentti(a)
Fri, 25 Mar 2005
Perjantai 25. Maaliskuuta 2005
Kamala herätä. Räkää joka paikassa, joka lihakseen sattuu, todella kipeä
olo. Äitiydessä varmaan inhottavinta on tämä kun ei saa sairastaa. Aina on
pakko nousta ja leikkiä ja tehdä puuroa ja rasvata. Yö meni ihan hyvin.
Muutaman kerran Unto heräsi, mutta rauhottui nopeasti.
Anoppi oli saanut valmiiksi kantoponchon meille. Aivan ihanaa. En meinaa malttaa odottaa että saadaan tuo käyttöön. Toki tässä varmaan vielä menee muutama viikko että ilmat sallivat tuon käytön, mutta silti himottaa päästä kokeilemaan :)
Opin tänään miten tehdään linkki tänne sekaan. Laitan siis uusiksi tämän Unton uusian kuvien osotteen :)
vimme koko perheen voimin huoltoasemalla kävelyllä. Oli aivan mahtava ilma. Aurinko paistoi ja mittarikin näytti kymmenen astetta lämmintä. Unto tykkäsi katsella maailmaa aurinkolasiansa läpi.
0 kommentti(a)
Thu, 24 Mar 2005
Torstai 24. Maaliskuuta 2005
Nukuimme yön tosi hyvin. Unto heräsi vasta kuudelta ensinmäisen kerran ja
silloinkin rauhoittu heti kun aloin silittämään ja otin tiukasti kainaloon.
Ilmeisesti tämä nyt sitten alkaa sujua :)
Unto nukkui valtavan pitkät päikkärit. Melkein jo hätä tuli että onko se
sinne kuukahtanut. Löi päänsä juuri ennen päikkäreille menoa pöydänjalkaan.
Noo siellä se katselikin silmät auki kattoa kun menin kurkkaamaan kahden ja
puolentunnin jälkeen.
Untolle upposi tänään ensimäisen kerran koko 30ml almiron peptiä. Kokeilin pitkästä aikaa nokkamukia jossa on nalle-puhin ja nasun kuvat. Ilmeisesti ne innoittivat juomaan. Voisi kokeilla jos ensi kerrallakin menee tuo 30ml niin voisi sen jälkeen alkaa tekemään 60ml joka kerta.
Kävimme kaupungilla koko perheen voimin ostoksilla. Ensin kiertelimme tunteroisen kirppiksellä Unton kanssa odotellen isää töistä. Unto sai ihaa-soittorasia, kolme dublo-palikkaa (leppäkerttu ja kaksi kanaa) sekä brion auton. Lisäksi ostin itselleni hameen ja Untolle kesäksi kalastajanhatun.Sitten kävimme apteekissa ja stocmannilla. Söimme ihania nakkeja ja ranskalaisia. Ihania nuo nakit mitä pystyn syömään, vaikka ovatkin aivan kamalan kalliita.
Nyt siirryn tissitainnuttamaan tuota nauravaista pikkumiestä. Toivottavasti tämä yö menee yhtä hyvin kuin edellinen :)
0 kommentti(a)
Wed, 23 Mar 2005
Keskiviikko 23. Maaliskuuta 2005
Yö meni huomattavasti paremmin kuin edelliset. MInun nukkumaan menon (01.00)
jälkeen Unto heräsi vain kaksi kertaa ja rauhottui kummallakin kerralla
todella nopeasti.
Kun Unto oli menossa päikkäreille, eräs tuttavani mammakeitaalta soitti ja kysyi voisiko tulla kyläilemään poikansa kanssa. Poika on Untoa kuukauden nuorempi ja Unto koitti kovasti leikkiä hänen kanssaan. Tai siis koitti kovasti ottaa pojasta kiinni ja kokeilla hänen silimiään. Ihan jännä nähdä kuinka se on tuolla tavalla kiinnostunut muista vauvoista :) Oli todella mukavaa jutella taas mamma-juttuja.
Lähdimme yhtä matkaa ekotorille jossa tapasin sitten villen. Tarkoitus oli katsella jotain lipastoa tai vastaavaa jolla voisi korvata pinnasängyn ettei Unto pääsisi tippumaan sängystä. Lisäksi katselin kirjahyllyä ja turvaistuinta, mutta eipä sieltä mitään löytynyt.
Unto kävi illalla isin kanssa kylpemässä ja imutteli tissiä sen jälkeen tunnin puoliksi unessa. Saa nähdä vaikuttaako nukkumaan menemiseen tuo uinahtelu. Luin allergia-listalta että tuon Elidelin jota unto on nyt käyttänyt on todettu aiheuttavan syöpää kaikissa ikäryhmissä ja pienillä lapsilla hengitystieinfektioita. En nyt oikein tiedä kannattaako meidän enää tuota käyttää. Pitää varmaan jutella sen lääkärin kanssa ja kertoa hänelle tuosta tutkimuksesta.
Unto täytti tänään 9kk. Laitoimme tavan mukaan hänen kuviaan nettiin. http://low.fi/~duet/unto/sekalaisia_9kk/ Unton pummitäti otti videokuvaa Untosta silloin kun se oli käymässä. Kun unto tänään näki ruudulta itsensä härppimässä kameran linssiä niin se oli pakahtua nauruun..
Mutta nyt lähden taas nukuttelemaan lapsukaista ja sen jälkeen voisi syödä hieman sipsuja ja katsoa telkkaria. :)
0 kommentti(a)
Tue, 22 Mar 2005
Tiistai 22. Maaliskuuta 2005
Oli kamala yö. Unto kyllä itki vähemmän, mutta tuijotteli silmät auki
varmaan tunnin minua välillä kitisten maltillisesti. Olo on aika kamala,
ihan kun ei oisi nukkunut ollenkaan, mutta eiköhän kahvi auta tähän
vaivaan.
Unton päikkäreiden jälkeen lähdimme kaupungille anopin kanssa. Siirsin tililleni kaikki rahat toiselta tililtä jotta saisin soppailla kaikkea kivaa. Ostin eräältä kirpparilta Untolle aurinkolasit. Sitten kävimme tiimarissa josta löysin poistopuolelta ammetyynyn jota olen metsästänyt. Lisäksi ostin uutta rairuohoa. Olen niin onneton että en ole sanut aijempia kasvamaan. Suunnistimme seuraavalle kirppikselle josta aijoin ostaa untolle ihaa-soittorasia. Mutta kuinkas ollakkaan. Tililläni ei ollutkaan rahaa. Olin siirtänyt kaikki rahamme vuokratakuutilille josta niitä ei saa ulos kuin vuokranantajan läsnäollessa. Voi ***kele sanon minä.
Kello tuli kuusi ja olimme sopineet erään mammakeitaalta olevan tuttavani ja hänen tyttönsä kanssa treffit jotta menemme allergia- ja astmaliiton johonkin allergisten lasten tapaamiseen. Pitäjänä oli minulle ennestään tuttu imetystukihenkilö. Kolmestaan sitten juttelimme kaikesta imetys ja allergia jutskista. Olis tosi kiva saada vertaistukea.
Tulimme kaupan kautta kotiin. Kokeilimme valkosipulia. Ruoka maistui taivaalliselta. Unto sieppasi syödessämme lusikan lautaselta ja pisti sen suuhunsa. Annoimme hänen sitten syödä itse.

Nyt voisi maha täynä siirtyä rasvaamaan lapsen ja tissitainnuttamaan hänet. Saa nähdä joko nyt nukuttas yöllä :)
0 kommentti(a)
Mon, 21 Mar 2005
Maanantai 21. Maaliskuuta 2005
Heräsimme tänään jo yhdeksän aikaan. Yö meni paremmin kuin edellinen. Unto
heräsi kahdesti viiden minuutin pätkän ja ei huutanut niin kovasti kuin
eilen. Lisäksi hän heräsi yhden 10min pätkän ja sitten taas 10 vaille
seitsämän. Paremmin kuitenkin meni ja uskon että jos seuraava yö menee vielä
paremmin niin kohta tämä rääkki on ohi :)
Kävimme mammakeitaalla. Oli tosi kiva nähdä taas muita äiti-ihmisiä. On jotenkin tosi kiva viettää aikaa toisten saman henkisten kanssa. Hieman kyllä ahdistuin yhdessä vaiheessa kun haukuttiin unikoululaisia. Jotenkin sitä syyllistyy vaikka tietää että ne ei tarkoita meidän tilannetta ja varmasti tietävät että tämä meidän valinta lopettaa näin aikasten yösyömiset on Unton parhaaksi. Hassua tämä syyllistyminen, nyt ymmärrän paremmin pulloäitejä ja niiden ikuista imetys"fanaatikkojen" haukkumista.
Illan istuimme anopin kanssa. Anoppi kutoi ja minä hoidin untoa :) Lisäksi minä ja ville kävimme kahdestaan kaupassa. Oli hieman hassua. Unto tottakai huusi, saa nähdä pääsenkö koskaan mihinkään tällä menolla.
Illalla Unto hoksasi miten kontataan pitkiä matkoja. Aijemmin se on konttaillut, mutta aina kun on tullut kiire niin on pistänyt ryömimisvaihteen päälle. Nyt lähdemme taas syömään puuroa ja koittamaan nukkumista. Saa nähdä miten kolmas yö ilman tissiä menee.
0 kommentti(a)
Sun, 20 Mar 2005
Sunnuntai 20. Maaliskuuta 2005
Viimeyönä oli ensinmäinen yö jolloin emme antaneet Untolle tissiä. Oli aivan
kamalaa. Ensin hän heräsi j ahuusi noin 5min jonka jälkeen nukahti kun
silittelin ja halin ja paijasin. Toinen herätys oli samanlainen. Seuraavalla
kerralla ikisi noin 20min jonka jälkeen nukhati ja sitten 10 vaille
seitsämän alkoi olla jo hermo niin tiukassa että olin antaa tissiä kun ikinä
alkoi. Maltoin kumminkin Villen pakottamana sen 10 min jonka jälkeen Unto
sai tissiä mielin määrin. Heräsimme aamulla väsyneenä, mutta kun katsahdimme
kelloon niin jäörkytys oli suuri, se näytti 12.30. Saa nähdä millainen
ensiyöstä tulee, toisottavasti helpompi.

Kävimme kaupassa ulkoilemassa. Pitää isillekkin pikaisesti kutoa tuommoinen kissapipo niin ollaan sitten hieno perhe ;) vähän niikuin kaikilla ois samanlaiset tuulipuvut. Harmittaa kovasti kun ei ole käynyt virpojia ollenkaan. Turhaa ostin nameja. No, saapas ville syödä pussillisen suklaata. Ihan kummallista kun ei edes kauppareissulla yhtään noitaa näkynyt :/
Vaihdoin Unton ja meidän vaatekaappien järjästystä. Meidän vaatteet mahtuivat hyvin Unton kaappiin ja Unton vaatteet mahtuivat paremmin meidän kaappiin. Lisäksi sain sinne mahtumaan Unton kaikki vaipat. Mukavaa kun nyt on järjästyksessä nuo :)
Nyt on kyllä pakko laittaa toinenkin kuva.

Tässä Unto tissittelee kesken iltaleikkien. Jostain syystä on tullut otettua paljon imetyskuvia. Johtuisikohan se siitä että jotenkin pitää koittaa ikuistaa sitä ihanuutta mikä saattaa kohta loppua. Tuosta kuvasta taas huomasin että olen laihtunut tosi paljon. Onneksi on kaunaloissa vielä vararasvaa, että ei hätää :) Lähden tästä keittelemään iltapuuroa ja miettimään miten selvitään taas ensi yöstä ilman tissiä.
0 kommentti(a)
Sat, 19 Mar 2005
Lauantai 19. Maaliskuuta 2005
Heräsin aamulla tosi väsyneenä. Unto ikisi koko yön ja oli hirveän levoton.
Ei paljon muistanut enää aamuyöstä ettei ois saanut antaa nukahtaa tissille.
Kävimme kirppiksellä kävelyllä. Oli tosi ihanaa kävellä tuonne lähikirppikselle kun pakkanen nipisteli poskista ja aurinko paistoi kauniisti kirkkaalta taivaalta. Unto viihtyi hyvin vaunuissa ja nukkuikin siellä. Kirppikseltä tarttui mukaan esimerkiksi tosi kivat housut. Oli tosi mahtavaa kun mahtui niihin :)
Kainalossani oli kummallinen paukama. Kokeilin puristaa sitä ja sieltä tuli mustapää. Kauhukseni tämä kammottava otus oli 3cm pitkä. Tuntui ettei se lopu koskaan.
Minun onnekseni Unto ja isi on keksineet kivan yhteisen leikin. He ripustavat pyykkejä. Unto ojentelee isille ja isi laittaa narulle. Tosi kätevää, minulta säästyy paljon aikaa ja vaivaa ja voin keskittyä vaikka huilailemaan aina sen ajan kun he leikivät tuota hienoa leikkiä :)

Unto sai mummolta punaisen huovutetun pupun. Unto tykkää kovasti ravistella sitä ja raahata raajoista :) Unto on myös oppinut tässä viimepäivinä pärräämään. On hauskan kuulosta.
0 kommentti(a)
Fri, 18 Mar 2005
Perjantai 18. Maaliskuuta 2005
Heräsimme aamulla kun anoppi pimputti ovikelloa. Unton kummitustäti tuli
eilen kylään luoksemme ja istuimme kolmeen asti jutellen elämänmenosta.
Hieman väsytti herätä kun oli nukkunut vain 5 tuntia.
Kävimme kirpparilla kiertelemässä Tiia-tätin ja anopin kanssa. Löysimme Unskille kengät, uikkarit ja lelun. Samalla hain lasten polilta rasvaa Untolle. Lääkäri soitti aamulla ja sanoi että tule hakemaan Elideliä ja minä hain. Saa nähdä miten se toimii.
Tänään olen syönyt niin paljon että en varmasti ole laihtunut grammaakaan. Tiukkaa tekee edelleen tuo possun syöminen.
Saunoimme porukalla, oli ihan kiva käydä kunnolla löylyssä. Aloitimme Untolla nyt sen Elidelin sitten, saa nähdä miten se auttaa. Ville lähti taas käymään tapaamassa kavereitaa, harmittaa kamalasti. Olis ollut kiva vietää perheiltaa :/ No, jospa se tulis sieltä aikasten niin kerkeää vielä haliakkin :)
0 kommentti(a)
Thu, 17 Mar 2005
Torstai 17. Maaliskuuta 2005
Unto nukkui yöllä noin 7h putkeen. Oli tarkoitus aloittaa se gordonin
tapainen yöllä nukkumaan opetus, mutta poika tykkäskin nukkua koko 7h jakson
ihan itse. En tiedä onko sillä vaikutusta että en antanut nukahtaa
iltanukutustakaan rinnalle vaan otin rinnan pois hieman ennen kuin Unto
nukahti.

Siinä sitten hassu kuva minusta ja minun kisupiposta :) Suihkun raikkaana ja tosi pirteänä ;)
Kävimme koko perheen voimin kaupassa pulkkailemassa. Kivaa kun tuli sen verran lunta taas että voi pikkusen pulkallakin Untoa ulkoiluttaa :)
0 kommentti(a)
Keskiviikko 16. Malliskuuta 2005
Pienten päikkäreiden jälkeen lähdimme ravitsemusterapeutille. Siellä sain
kovasti neuvoja tähän meidän ruokavalion toteuttamiseeen. Kävin ostamassa
quinoa ja quino-muroja. Ostin myös vatajan nakkeja. Lisäksi koitin ostaa baarikaappiimme pulloa josta
voisin perjantaina tehdä saunajuoman, mutta ei ollutkaan papereita mukana
niin eivät myyneet. Hassua kun kysyttiin paperit ensinmäistä kertaa kahteen
vuoteen. Jotenkin tuli tosi nolo olo. En tiedä katsoiko se että olen jo
valmiiksi tarpeeksi humalassa kun hieman nälän vuoksi huimasi ;)
Pitää koittaa nyt alkaa syömään monipuolisemmin j arunsaammin. Ei tule
mitään jos joka päivä olen menettää tajuni monta monta kertaa. Aamu ja
iltapuuro voisi olla tarpeen.
Puuh, olipas se päivä. Hirveä stressi koko ajan. Kirjoitin illalla historian
aineen. Siitä tuli paska. Saa nähdä kelpaako tuo edes opettajalle. LIsäksi
kudoin piponi loppuun, en nyt saanut kuvaa koska kamerasta loppu akut, mutta
koitan huomenna saada villen nappasemaan kuvan.
Unto on kutissut tänään aika kovasti, saa nähdämiten yö menee.
0 kommentti(a)
Kävimme lääkärissä Unton kanssa. Lääkäri oli mielissään kun Unton iho näytti
niin hyvältä tällä kertaa. Hän käski lisätä ruokavalioon parsakaalin ja
kurkun. Lisäksi hän kirjoitti reseptin peptiditutteliin, jota ei apteekissa
ollut. Saimme sitten lopulta Almiron peptiä, johon voimme ihan pikkuhiljaa
rauhassa koittaa siirtyä. Imetys kuitenkin saa jatkua, koska painoni ei
ollut kovasti tippunut (0.5kg kahdessa viikossa) ja Unton iho näytti
hyvältä. Saimme Untolle myös monivitamiinin sekä lisää essexiä. Jotenkin
tuli tosi hyvä mieli tuosta lääkärikäynnistä.
Loppupäivän koitinkin sitten epätoivoisesti siivota ja etenkin hoitaa tuota
tiskivuorta pois alta. Tuntu että vaikka kuinka tiskasi niin tiski ei
loppunut, vaikka siinä ei kuitenkaan ollut kuin kahden päivän tiski. Unto
vaati kovasti huomiota, piti leipoa leipää ja pestä koneellinen vaippoja ja
toinen koneellinen tavanpyykkiä. siksipä jäi viellä huomisellekkin hieman
tiskattavaa.
0 kommentti(a)
Imetystä taas pohdin. Tuli semmonen olo että miks tuota lopettamaan kun Unto
voi niin hyvin. Kortisoni on taas päällä niin iho on melkein täydellinen.
Melkein tekisi mieli kokeilla sitä Elideliä joka on semmonen
pimekrolimuusi-voide. Sillä varmaankin saataisiin tuo iho kuntoon. Mietin
että olisiko se kuitenkin vähän semmonen juttu että hoidetaan oire, mutta ei
oireiden aiheuttajaa. Pitää sen lääkärin kanssa asiasta keskustella.
Haluaisin vaan niin jatkaa tätä imettämistä. Nyt on taas semmonen olo että
voisin syödä vaikka pskaa jos saisin imettää.
Unton herättyä päiväunilta harjottelimme pottailua. Hyvin onnistuu, paitsi
että unto ei ymmärrä että sinne pitäisi pissatakkin :)
Kävimme kaupassa liinaillen ja söimme mahamme täyteen. Unto suostui juomaan
ruuan kanssa melkein 30ml korviketta.
Sain kovan innostuksen neuloa ja silmukoita tehdessäni irrotin hetkeksi
katseeni ilmakylpyjä ottavasta pojastani. Hänellä tuli tietenkin iso hätä ja
hän konttasi sen yli luokseni. voitte kuvitella miten kaikki mahdollinen
menee nyt pyykkiin. Pitää muistaa soittaa isännöitsijälle voiko pesutuvassa
pestä mattoja :) Lisäksi istuin tuolistani läpi. Voi, että sattuu peppaan.
Kudoin loppuillan pipoa Untolle. Siitä tuli hieno. Pitääpäs tästä kutasta
itsellekkin samanlainen, mutta vihreän langan sijasta laittaa violettia :)
0 kommentti(a)
Tässä pohdiskelin taas tuota imetysjuttua. Kauhea pakokauhu tuli kun
ajattelin että pitäisi yleisellä paikalla antaa pullosta maitoa. Pitääköhän
minun mennä vessaan syöttämään Untoa sitten ;)
Kävimme Unton kanssa ulkoilemassa. Saatoimme isin Ruokavarastolle ja samalla
kävimme kaupassa. Isi lähti säätämään erään lääkäriaseman koneita.
Ostin 2plus lehden jossa on lempeistä unikouluista juttua. Ville koitti
aamulla suomentaa minulle netistä gordonin unikoulua, mutta
katsoin että voisi olla hyötyä lukea tuokin juttu. Ajattelimme että Untolle
ja minullekkin olisi helpompi jos ei yöllä tarvisi alkaa korvikkeen kanssa
pelleilemään.
Loppu ilta sitten imettiinkin tissiä. Kävin kylvyssä lillumassa ja leivoin
leipää. Eli sitä mitä joka ilta. Kahdeksan aikaan annoin untolle bataattia
ja neocatea. Ensinmäistä kertaa hän suostui juomaan sitä vapaehtoisesti.
Jopa tuttiakin aletaan pikkuhiljaa osata käyttää :)
Illan pääätteksi menin sitten saamaan vielä migreenikohtauksen.
Toivottavasti lääkkeet nyt auttaa ja saan nukuttua.
0 kommentti(a)
Koitin taas tarjota maitoa pullosta. Aivan toivotonta hommaa. En oikein
tiedä mitä tässä pitäs nyt ajatella ja miettiä. Tuntuu vaan niin
käsittämättömän kamalalta. Unto imi itsensä uneen ja minä itkeskelin kun
tiedän että kohta tuokin ilo loppuu. Taidan kärsiä tästä itse enemmän kuin
Unto. Koitan jatkuvasti hokea itselleni niitä hyviä puolia mitä imetyksen
lopettamisesta tulee. Eli: Unto ei enää kutise, saan lopettaa eläinten
syömisen, saan syödä suklaata... Mutta jostain syystä mielessä liikkuu
enemmän kysymykset: miten ihmeessä rauhotan tuon lapsen ilman tissiä? miten
ihmeessä sen saa nukkumaan ilman tissiä? uskallanko koskaan mennä enää
kaupungille jos vaikka maito loppuu pullosta tai menee vanhaksi siinä? miten
ihmeessä pärjäämme erityiskorvikkeiden kanssa kesällä mökillä? miten
ihmeessä pystyn vierotuksen ajan olemaan antamatta sitä tissiä?
Unton herättyä päikkäreiltä ja Villen yöunilta lähdimme ulos reippailemaan.
Unto viihtyi vaunuissa koko reissun. Kävimme lähikirppiksellä ja
ruokakaupassa. Oli kamalaa kun pelottavat papparaiset tulivat silittelemään
Untoa poskista. Tottakai se pelkäsi kun ei ole tottunut kovin vieraisiin
ihmisiin. Eräskin pappa sanoi Untoa tytöksi, ilmeisesti ei ole kuullut että
pojallakin voi olla lappapuuron värinen asu :) Ostimme kaupasta Untolle
tutteja. Olen koittanut tuputtaa sitä suuhun aina joka käänteessä. Aika
hyvin tuntuu tuo malli kelpaavan. Jospa se oppisis semmosta imemään niin
helpottuisi tuo vierotus.
Tässä kuva vaunuilustamme:
Illalla siivosimme Villen kanssa. Tai oikeastaan Ville siivosi suurimman
osan ja minä leikin Unton kanssa.
Kutsuin kaverini Hannan kylään. Nyt sitten aiomme
hieman juoda viinaa ja jutella maailman menosta :)
0 kommentti(a)
Aamulla soitimme lääkäriin. Oli taas jotenkin masentavaa. Imetys on syytä
nyt stten lopetella. Untoa ei olla saatu oireettomaksi tälläkään dietillä.
Hän aikoi kirjottaa kelaan lapun maitoallergiasta, jotta saamme korvauksen
erityiskorvikkeista. Saimme hänelle ajan ensi tiistaiksi jossa sitten
hoidetaan kaikki nuo jutut. Kuuleman imetys kannattaa lopettaa yhdellä
kerralla. Lapsi oppii syömään korviketta kun mitään muuta ei ole tarjolla.
Minusta tuo kuulostaa erittäin julmalta. Pitää koittaa nyt untoa alkaa
totuttelemaan tuohon korvikkeeseen. Koitan tyrkyttää sitä joka välissä, jos
se vaikka rupeaisi kelpaamaan ja syrjäyttäisi tissin. itkettää :(
Eräällä kanavalla puhuimme tänään imetysapulaitteista ja teho-osaston
jaksosta jossa mies imetti lasta tämmöisen avulla. Sain hulpean idean siitä
kuinka Ville voisikin imettää untoa sen aikaa että minulta loppuu maidon
tuleminen ja voisin sen jälkeen itse käyttää tämmöistä laitetta. Pitää
koittaa suostutella ville tähän juttuun :)
Kävimme kaupungilla. Haimme panacodin ja metopramin reseptin ensin
terveyskeskuksesta. Sitten suunnistimme Unton kanssa kirpputorille. Unto
tykkää kovasti olla kärryn kyydissä ja kurkotella kaikkeen värikkääseen.
Hieman piti liinassakin käydä välillä kun alkoi tissi himottaan. Mitenköhän
ihmeessä uskallan enää kaupungille sitten kun ollaan pullon varassa.
Kirpputorilla tuli vastaan eräs tuttu. Syyllistyin jotenkin tosi kovasti
hänen jutuistaan. Hän ehdotti Unton allergian hoitoon homeopatiaa
kokeilemaan. Emme usko homeopatiaan, joten.. mutta silti tuli jotenkin
semmonen olo että eikö tässä sittenkään ole kaikkeaa tehnyt. Kummaa tämä
äidin syyllisyys. löysin kirpputorilta itselleni hameen ja paidan sekä
Untolle yhden yöpuvun.
Kirpparin jälkeen suunnistimme stocmannille josta ostimme bataattia ja
mehua. Tuo on ainut kauppa missä olen nähnyt mustikka ja vadelmamehua jossa
on käytetty söilöntään vain sitruunahappoa ja sokeria. Lisäksi ostimme
aventin pullotutteja, saa nähdä kelpaako ne Untolle. Unto nukkui
kauppareissun jälkeen päikkärit eteisen lattialla. En raskinut häntä siirtää
kun niin söpösti tuhisi kun liiinasta hänet siihen laskin riisuakseni.
Saunoimme illalla koko perheen voimin. Untokin pääsi alalauteelle
ihmettelemään kiukaan sihinää. Isi lähti käymään baarissa tapaamassa erästä
toveria ja minäkin taidan mennä Unton viereen nukkumaan
713 kommentti(a)
Soitin aamulla sille lääkärille sovittuun aikaan. Hän kirjoitti minulle
reseptit panacodiin ja metopramiin. Toivottavasti nämä sitten helpottavat.
Kauhulla jo odotan seuraavia kuukautisia.
Tänään sain taas kuulla eräällä irc-kanavalla lastenvihaajien mielipiteitä.
Alkoi potuttamaan aivan käsittämättömästi. Jotenkin saa semmosen kuva taas
että kun naisesta tulee äiti ja elämä muuttuu "jätkät, meikit, biletys"-vaihteelta
tylsään kotiäidin elämään niin sen jälkeen pitäisi pysyä pelkkänä
kuuntelijana tahallaan lapsettomien seurassa. Omasta elämästä kertominen
pitäisi lopettaa, koska joku joka inhoaa lapsia ei voi sietää sitä että
joutuu kuulemaan mitä jonkun henkilön lapset on touhunnut. Minkä minä sille
mahdan että kaikkiin asioihin mitä elämässäni on liittyy vahvasti Unto.
Toivon etteivät nämä kylmät ihmiset
koskaan tule saamaan lapsia. Taitavat raukat jäädä yksin vihansa kanssa kun
lähipiiri alkaa vauvoja pukkaamaan. Pitää varmaan keskittyä viettämään
aikaa ainoastaan sellaisten ihmisten kanssa joilla itselläkin on omia
lapsia. Eipähän ainakaan pidä pitää suutaan supussa ja miettiä mitä voi
sanoa.
Koitin antaa Untolle Neocate korviketta. Ajattelin että jos hieman alkaisi
kokeilemaan sitä, että jos/kun siihen pitää siirtyä niin olisi hieman
helpompaa. Eihän se lapsi suostunut katsomaankaan sitä kohti. Pitää kokeilla
uudestaan myöhemmin. Pitää alottaa tänään Sibicot tuohon ihoon että saa sen
taas kuntoon.
Simo ja Elisa tulivat meitä vastaan kaupassa. Kutsuin heidät kyläilemään ja
he tulivatkin heti sitten kahville. Oli kiva kun kävi vieraita :)
Illalla saimme uppoamaan 70ml korviketta. Ihan hyvin jos ajattelee, että
aijemmin ei ole 20ml enempää mennyt vaikka on kuinka koittanut. Unto
innostui kovasti vihreästä nokkamukista :) Nännini ovat aivan verillä. Unto
ei tunnu oikein lopettavan tuota puremista, ehkä sille tulee nyt sitten ylös
keskellekkin hampaita.
Mutta tänään pitää mennä aikasten nukkumaan. Huomenna Ville lähtee jo klo 7
töihin ja meidänkin pitää olla viiemstään klo 8.20 hereillä, koska on
soittoaika Unton allergialääkärille.
0 kommentti(a)
Unton mentyä päikkäreille pääkipu vain yltyi yltymistään. Aloin oksentamaan.
Koitin välillä lukea hieman historiaa sekä irkkailla, mutta mikään ei oikein
tuntunut onnistuvan. Menin Unton viereen makoilemaan. Inhoan yli kaiken tätä
migreeniä. Se kerkesi olla pois monta vuotta. Ennen kärsin samasta vaivasta
kaksi kertaa kuussa, mutta kun lopetin e-pillerit migreenikin poistui. Nyt
synnytyksen jälkeen kuukautisten alettua migreeni palasi ja tuntuu että
kohtaukset ovat kahta kauheampia.
Soitin lääkäriin migreeniasian kanssa. Sain huomiseksi soittoajan
lääkärille. Ihan kiva kun Turussa on uusittu tuota ajanvaraus systeemiä.
Siellä annetaan automaatille numero ja terveyskeskuksesta soitetaan sitten
kun ehditään. Minusta erittäin hyvä systeemi, ei tarvitse enää jonotella.
Mietiskelen tässä tätä imetystä. Jostain syystä tekee kamalasti mieli
jotain hyvää. Alkaa olla jaksaminen aika tiukilla tämmöisen ruokavalion
kanssa. Kun päätin jatkaa imetystä näin suppealla dietillä jotenkin päätin
että imetys on tärkeämpi kuin monet muut asiat. Siitä syystä on jotenkin
kamalan hankalaa antaa itsensä tuntea negatiivisia tuntemuksia imetyksestä.
Tulee semmonen olo, että minähän välttämättä halusin tätä, miksi minä valittasin
siitä että minulla on nännit verillä. kipu kyllä unohtuu kun katsoo tuota ihanaa
tuhisijaa joka tyytyväisenä hymyilee rinta suussa, maito suunpielistä valuen
:)
Pesin koneellisen pyykkiä. ripustaminen kyllä jöi iltaan, mutta sentään
jotain emännänhommiakin saatu tälle päivää tehtyä. Ville kävi töistä
tullessaan kaupass. Toi untolle kuorma-autonkin, mitä ilmeisemmin oli todell
amieluinen :) Sain myös kaupasta yli kilon jötikän possua. sitä sitten
paistelin itselleni ruuaksi ja untolle keitin. Uskomattoman hyvältä maistui
kun sai pitkästä aikaa viherpippurillakin maustettua ruokaa. Eilen vasta
tajusin että musta-, valko- ja viherpippuri on sama pippuri :)
Ihana ukko teki illalla meille lättyjä. Nyt on maha sitten täynä herkkuja ja
voi hyvin mielin mennä nukuttamaan poikaa.
0 kommentti(a)
Tiistai 8. maaliskuuta 2005
aamulla unto herätti minut sanomalla iloisesti "gää". en olisi yhtään
halunnut nousta, mutta minkäs teet kun toinen niin iloisesti vaati.
aamutoimiimme kuuluu rasvaukset ja marjasopan syöminen. minä juon
aamutoimien lomassa aina pannullisen kahvia.
unton laittaessa päikkäreille koitin ahmia antiikin historiaa. kuinka tylsää
voikaan olla tuo lukeminen. luulin että avoimen lukion aloittaminen toisi
lisäväriä arkeen, mutta voi tylsyys tuota historiaa ja maantietoa. olisipa
aloitus aineet olleet jotain kiinnostavampaa.
unton herättyä juoksimme kauppaan. tuntui ettö nälkäkuolema yllättää. ostin
possua, vissyä ja viherpippuria. pihan mummot varmaan kuikuilivat
ikkunoistaan kauhistellen kun kassissa kilisi viherpippuripurkki vasten
vissy pulloa ja minä hoipertelin nälän aiheuttamasta huimauksesta.
ruoka oli hyvää. hieman edelleen eläinten syöminen tökkii, mutta imetyksen
eteen tekee mitä vain. tänään mietin sitä että imetys pitää varmaan
kuitenkin lopettaa joskus tuossa syksyllä. en pääse koskaan kokemaan
tandemimetystä jos unton allergiat jatkuu yhtä pahana kuin nyt. en pystyisi
viemään raskautta läpi imettäen jos joutuisin syömään pelkkää possua,
perunaa ja mustikkaa.
viiden aikaan lähdimme kirpputorille. lähellemme on avattu uusi kirpputori
joka vaikuttaa tosi kivalta. löysin ison läjän 80 senttisiä vaatteita
untolle. yleensä tuon kokoisia vaatteita pojalle ei ole kirppiksillä paljon
näkynyt. kirppiksellä oli tarjolla naistenpäiväkahvit naisille. olisi saanut
ihanan suklaaleivoksen jossa oli pähkinärouhettakin päällä. hieman kyllä
otti aivoon kun olisi niin tehnyt mieli, mutta annoin leivoksen villelle.
kotiin tultuamme leivoin leipää. leivän leipominen on kyllä käsittämättömän
ikävää puuhaa. varsinkin kun se on pakko tehdä joka toinen päivä. kaupasta
ei löydy meille sopivaa leipää, koska kaikissa luontaisesti gluteenittomissa
leivissä on joko maissia tai riisiä, joille kummallekkin unto on allerginen.
loppuilta meni imetellessä ja peseytyessä. voi että ottaa aivoon tuo lapsen
tarve purea nänniä. toki tiedän ettei hän sitä tahallaan tee ja hänellä on
ikävä olla kun hän tekee hampaita. toivottavasti tämä nännien verille
jyrsiminen loppuu kun hampaat on tehty. nyt hänellä on alaetuhampaat ja
ylhäällä kulmahampaat. nyt onneksi äitin pikku vamppyyri (<3) nukkuu ja äiti
taitaa siirtyä isin sylin kautta hänen viekkuun odottamaan yöimetyksiä :)
Aamulla oli kyllä heti semmoinen olo että tästä päivästä ei tule yhtään
mitään. Olisi halunnut vaan jatkaa unia. Mutta unto oli sitä mieltä että nyt
on tulossa maailman kivin päivä ja äitin pitää herätä "höö höö" :)Tue, 15 Mar 2005
Tiistai 15. Maaliskuuta 2005
Heräsimme aamulla yhdeksän aikaan ja hoidimme aamutoimet. Unto se niin
joskus inhoaa rasvausta, aina saa väkisten kiinni pitää että saa rasvan laitettua,
ärsyttävää. Lopetin kortisonin laittamisen tänään.Mon, 14 Mar 2005
Maanantai 14. Maaliskuuta 2005
Heräsimme 8.30. Ulkona on kova pakkanen. Meidän oli tarkoitus mennä
mammakeitaalle tapaamaan muita äitejä, mutta ei kyllä jaksa lähteä
tämmöisellä pakkasella mihinkään. Matkaa on kuitenkin useampi kilometri.
Olen koittanut käydä tuolla mammakeitaalla joka maanantai. Joskus jää väliin
Unton päiväunien vuoksi ja joskus vaan laiskottaa niin ettei jaksa lähteä.
On aina kiva tavata muita äiteja ja varsinkin semmosia jolla on samanlaiset
"kasvatus" suuntaukset ja tavat. 

Sun, 13 Mar 2005
Sunnuntai 13. Maaliskuuta 2005
Ville heräsi aamulla Unton kanssa. Sain nukkua "krapulaani" pois. Oli kyllä
todell akiva ilta. Sai jutella jonkun kanssa niin paljon kuin halusi siitä
kuinka kamalalta tuntuu tämä imetyksen lopettaminen. Juttelimme kaikesta
muustakin kivasta. Kivaa oli ja ei edes tullut paha olo :) 
Sat, 12 Mar 2005
Lauantai 12. Maaliskuuta 2005
Aamulla heräsimme iloisina ja pirteinä. Unto oli kovassa vauhdissa. Kävi
seisoskelemass apöydän alla ja huuteli onnellisena koko aamun "höö". Ihanaa
että se on noin onnellinen :)

Fri, 11 Mar 2005
Perjantai 11. Maaliskuuta 2005
Yöllä olin sekoillut jotain. Olin puhunut nukkuvall euntolle unissani ja
vetässyt sitten soittorasian soimaan. Heäräsimme kumpikun Unton kanssa tähän
soittoon sitten :) Thu, 10 Mar 2005
Torstain 10. Maaliskuuta 2005
Heräsin kuuden tunnin yöunien jälkeen erittäin väsyneenä. Tähän kuuteen
tuntiin sisältyi tietysti kaksi yösyöttöä. Näinä öinä sitä kiittää että on
päättänyt nukkua perhepedissä. Olisi kamalaa jos vielä joutuisi nousemaan
lasta syöttämään. Nyt se onnistuu kätevästi vain lumpsauttamalla tissin
unton suuhun. Saa nähdä miten sitten toimimme jos joudumme siirtymään
korvikkeelle noiden allergioiden vuoksi. Kai se on jotenkin sitten
opetettava ettei yöllä syödä. Kamalaa ajatella tuota, toivotaan että jaksan
nyt diettailla ja Unto saadaan kuntoon tällä. Wed, 09 Mar 2005
keskiviikko 9. maaliskuuta 2005
Aamulla heräsimme noin klo 8. Päässäni tuntui ikävä jyskytys joka enteili
migreeniä. Kun siirryin keittämään kahvia pääkipu yltyi. Hoidin unton
rasvaukset ja keitin kahvia sekä marjakiisseliä.
päätin aloittaa blogin pitämisen, mutta en juurikaan tiedä mitä tänne
pitäisi kirjottaa.
pienenä pidin päiväkirjaa aina muutaman päivän putkeen, jonka jälkeen
kyllästyin. saa nähdä käykö tällekkin projektille samoin.
elikkäs koitan nyt sitten kertoa tästä päivästä :)