Fri, 29 Dec 2006
JoulukuvatUnohdin sitten laittaa tänne kuvat. Eli kuvat löytyy täältä.
0 kommentti(a)
Mon, 25 Dec 2006
Joulu
Joulumme on mennyt tosi kivasti. Toki aaton aattona kävi hieman köppänästi
kun Unto kaatoi kuusen päällensä. Hän koitti kovasti ottaa kuusesta palloa
ja kun se ei lähtenytkään pienellä nykäsyllä niin Unto nykäsi kovasti ja
kuusi tuli päälle. Onneksi selvittiin pienillä raapiumilla ja
säikähdyksellä. Nyt on kuusi katossa narulla kiinni ja hyvin on Unto antanut
sen olla muutenkin rauhassa.
Eilen tonttu oli tuonut kuusen alle aamulla Untolle paloauto-palapelin. Herättyämme ja aamupalailtuamme lähdimme joulurauhanjulistukseen. Unto sai päälleen Aila-tätin tekemän tonttupuvun.
Untosta oli tosi mahtavaa se että parkkasimme paloauton viereen ja lisäksi näimme matkalla ambulanssin ja poliisiauton.
Elma vain nukkui koko kaupunkireissun ajan.
Kotona sitten söimme. Muukkosen Mika oli tehnyt meille ihan mahtavaa seitania. Se on vehnängluteiinista tehtyä kasviskinkkua. (Muukkosen mika on Muukkosen Mirkan aviomies. Muukkosen Mirkaa kannattaa äänestää seuraavissa eduskuntavaaleissa.) Tässä Kuva naminami seitanista.
Untolle oli sitten tarjolla ihan tavan possua ja pottulaatikkoa mitä me myös söimme. Lisäksi Unto söi jälkkäriksi auton muotoisia pipareita jotka päällystimme tomusokerin ja mustikkamehun seoksella. Unto risti nämä keksit vaarin autoiksi.
Elma pääsi ekaa kertaa syöttötuoliin istumaan ja syömään hymynaamaa :)
Unton nukuttua päikkärit kävimme Unton kanssa laittamassa pihalle kynttilät jotta pukki näkee tulla :)
Laitan lisää kuvia ja kerron miten pukin kanssa meni, heti kun ville saa tyhjättyä konettani että saan muokattua kuvia.
0 kommentti(a)
Wed, 20 Dec 2006
Hyvää joulua!
0 kommentti(a)
Mon, 18 Dec 2006
Ville myös pipinä
Ville ollut kovassa kuumeessa ja varvaskin tulehtui. Eilen sai antibiootit,
jospa se lähtisi nyt parantumaan. Tässä kuva söpöstä varpaasta :)

0 kommentti(a)
Sat, 16 Dec 2006
Näppylät tulehtuu
Suurin osa Unton näppylöistä on mennyt tämän näköisiksi:

Muutama taas on tulehtunut tosi ikävän näköisesti.

Pitänee varmaan mennä apteekkiin hakemaan jotain kääkerasvaa ja maanantaina suunnistaa lääkäriin jos ei ole helpottanut.
0 kommentti(a)
Fri, 15 Dec 2006
Joulun odotusta
Nyt alkaa olla jouluvalmistelut suuniteltuna ja untonkin jouluruuat
kokeiltuna. Ihanaa kun voi lapselle leipoa ja väsätä vaikka mitä kivaa nyt
kun peruna ja maissi käy. Aikamoista sähläämistä tämä minun leivonta on ja
keskimäärin vasta kolmannella yrityksellä tulee hyvä.
Untolle on nyt vesirokkonäppyjen ruvelle mentyä alettu kokeilla persikkaa. Sekin näyttäisi sopivan :) Pitaa huomenna kokeilla leipoa persikkamuffinsseja sekä makeita joulutorttuja :)
Tässä kuva punaisesta keittiöstämme :)

0 kommentti(a)
Sun, 10 Dec 2006
Näpylöitä
Untolle iski ilmeisesti vesirokko.
Ensin oli yksi täplä jonka unto sai rikki raapimalla. siitä tuli nestettä ja
nyt siinä on rupi. Tänään täpliä alkoi ilmestyä yhä vain enemmän ja enemmän.
Nyt niitä on pepussa, olkapäissä, käsissä, jaloissa ja rinnassa.
Voihan prkl sentään. Meillä oli/on tarkoitus lähteä ouluun 15. päivä. Saa nähdä tuleeko onnistumaan.
1 kommentti(a)
Mon, 04 Dec 2006
Muuttettu
Nyt on sitten muutto takana. Koti alkaa näyttää jo suht hyvältä. Pitää ottaa
kuvia kuhan kerkeää. Tässä muutama kuva muuttopäivältä.

Muutto venyi pitkäksi ja pikapikaa vain laitoimme sängyn valmiiksi mihin pääsimme nukkumaan.



Aamulla kun heräsimme näytti tilanne lähes toivottamalta. Joka paikassa oli rojua :) Huomatkaa viimesen kuvan hieno lamppu ;) Tässä vielä kuva anopista ja unto sekä hienosta uudesta anopin ostamasta pöytäliinasta.

sitten vielä lopuksi pieni hehkutus. muuton jälkeen untolle on alkanut sopimaan maissi ja peruna!!!
0 kommentti(a)
Thu, 02 Nov 2006
Blogin kommentointi estetty
Blogia ei voi toistaiseksi kommentoida. Tuli hieman ongelmia kun
useaan viestiin oli tullut 15 000 kommenttia ;)
Me täällä kovasti muuttoa suunitellaan ja valmistellaan. Takuumaksu on maksettu ja 8. päivä on luvattu avaimet antaa :)
Täällä satoi lumi maahan toissapäivänä. Unto oli todella hämmästynyt kun aamulla heräsi ja ulkona olikin lunta "ÄITI KATO KATO LUNTA, ÄITI KATO"

Elma kasvaa kovasti. Hän kääntyi eilen selältä mahalleen ensimmäistä kertaa. Tässä isi hoitaa elmaa ;)

0 kommentti(a)
Mon, 16 Oct 2006
Laivalla
Aamulla palasimme laivalta. Oli todella ihana reissu. Elma nukkui, söi,
hymyili ja ähisi koko reissun. Unto taas oli niin riemua täynä ettei
muistanut kiukutella lainkaan :)

Unto olisi viihtynyt pallomeressä vaikka koko matkan. Illalla kävimme etsimässä Untolle drinkkiä. Unto kaihoisasti katseli muiden lapsien Ville-viikinki drinksuja, joten päätimme tehdä asialle jotain. Baarimestari oli hieman hämmentyneen oloinen kun pyysin drinkin ilman juomaa :) Saimme siis mukillisen jääpaloja, tikun ja valorenkaan. Unto oli todella onnessaan kun sai pillimehua tästä mukista :)

Tässä isoposkinen pikku-Elma isin sylissä :)
Lisää kuvia voi katsella täältä.
1 kommentti(a)
Fri, 13 Oct 2006
Uusi kämppä?
Eilen saapui postissa kirje jossa kaupunki tarjosi meille kolmiota. Lähdimme
innolla tänään katsomaan asuntoa. Se sijaitsee muutaman kilometrin päässä
nykyisestä, pellon laidalla. Unto oli tosi innoissaan mahdollisesta uudesta
asunnosta ja ei olisi halunnut lähteä ollenkaan pois sieltä. Tässä syömme
eväitä mahdollisen uuden asunnon olohuoneen lattialla.

Täällä lisää kuvia asunnosta.
3 kommentti(a)
Sun, 08 Oct 2006
Nimiäiset
Eilen juhlimme Elman nimeä. Paikalle saapui sateisesta säästä huolimatta
paljon porukkaa. Juhlasankari ei oikein viihtynyt juhlissaan. Ilmeisesti
hälinä pelotti häntä tai sitten äidin aamulla kiskasemat kolme kuppia kahvia
saivat Elman mahan kipristelemään. Tässä pieni Elma Kaarina pukli suussa:
Lisää kuvia täältä
1 kommentti(a)
Sun, 01 Oct 2006
Uudet rattaat
Siinä ne nyt sitten on. Hienot on. Halvathan nuo oli ja saa nähdä miten toimivat. Linja-autoon on turha kuvitella menevänsä noin isojen rohjakkeiden kanssa ja kirpputoritkin on siinä ja siinä. Päästäänpä nyt kuitenkin pitkille kävelylenkeille, jotta röllykkämaha poistuu pikkuhiljaa. Unton kanssa ulkoilukin helpottuu kun voi laskea nukkuvan elman liinasta nukkumaan rattaisiin ja pääsee riehumaan unton kanssa :)
0 kommentti(a)
Sat, 30 Sep 2006
:)

1 kommentti(a)
Sun, 17 Sep 2006
Taas vain kuvia
Huonosti jaksaa kirjotella mitään. Kaikki hyvin, ei mitään ihmeempiä.
Elmalla kovasti mahavaivaa, mutta nukkuu kuitenkin onneksi yöt, vaikka illat
huutaakin. Untolla nyt kaikki kelan vaatimat maidot altistettu. Seraavana
aloitetaan rotaatio, eli aletaan kierrättämään ruoka-aineita jotka sopivat
pieninä määrinä annettuna.
Elman posket sen kun kasvaa vain :)
Kävimme tänään ekaa kertaa yhdessä kylvyssä. Unto seisoi ammeen vieressä korokejakkaralla ja pesi vuoronperään minua ja Elmaa :)
1 kommentti(a)
Tue, 29 Aug 2006
<3
1 kommentti(a)
Tue, 22 Aug 2006
Elma sen kun nukkuu, syö ja pullistuu
Reipas isoveli hoitaa Elmaa.

Ja sitten vielä kuva Elmasta minun vanha merimiesmekko päällä :)

5 kommentti(a)
Sun, 30 Jul 2006
Hieman kuvia
Tässä on maha edellisenä päivänä.

Tässä sitten pilalle mennyt tuoli, eli lapsivesi :D

Tässä sitten 44min myöhemmin Elma katselee äitiään silmät kurtussa :)

Ja tässä sitten halii <3

Sitten ensinmäinen haukku tissistä :)

Onnellinen isi ja isoveli tulivat seuraavana aamuna katsomaan uutta tulokasta.

Pieni nöpönenä

Elma pääsi jo sairaalassa liinakyytiin.

ja kotimatkakin sujui kätevästi liinaillen.

Sitten suloinen prisessa ruusunen koti sohvalla :)

6 kommentti(a)
Fri, 28 Jul 2006
Elman syntymä
Minua oli supistellut muutaman päivän ajan erittäin epäsäännöllisesti.
Sitten 26. päivä yöllä kun koitin nukkua niin tuntui kuin supistuksen aikana
tulisi pissa housuun. Nousin ylös ja soittelin laitokselle kysyäkseni
voisiko se olla lapsivettä. Itse epäilin että kyseessä voisi olla myös
huonojen lantionpohjalihasten aiheuttama virtsankarkailu ;)
He eivät nähneet syytä tulla vielä näytille,
koska supistuksia ei edelleenkään tullut kuin erittäin epäsäännöllisesti ja
harvakseltaan. 5min soitostani sitten lorahtikin litroittain vettä (tai
ainakin siltä se tuntui) tuolille.
kello oli tällöin 1.30. Soittelin doulalle ja kerroin lähteväni käymään
näytillä. Kun sain puhelimen kiinni niin supistus veti minut kontilleen
lattialle. Konttailin ympäri kämppää ja huusin villeä hereille. Ville soitti
taksin ja toi minulle vaatteita ja pakkasi kameran ja puhelimen laukkuuni.
Olin kontillaan eteisen lattialla ja tuntui että pitää ponnistaa. Huusin
hysteerisenä "se tulee nyt" ja mietin pitääkö repiä housut jalasta pois.
Supistuksen välillä pääsin kuitenkin taksiin. Taksikuski oli todella
kauhuissaan. Huusin kaikki kirosanat mitä osasin ja mylvin eläimellisesti.
Taksikuski hoki että "koita jaksaa, ei enää pitkä matka". Kun pääsimme
synnärin pihaan, lensin polvilleni maahan. Kello oli 2.05 kun saavuimme
sairaalaan. Taksikuski sai hoitajat sisältä
tulemaan hakemaan minut ja hoitajat raahasivat minut sisälle käsikynkissään.
Huusin että haluan ykköshuoneeseen (siellä on amme) :D Hoitajat nauroivat
että ei taida enää ammeeseen keretä. He repivät minulta housut jalasta ja
heittivät sängylle makaamaan. Hoin että haluan pystyyn, mutta sitten
tunsinkin kuinka vauva pää tuli ulos ponnistaessa. Seuraavalla
ponnistuksella syntyi koko Elma. 02.14 merkattiin syntymäajaksi.
Ponnistuksen kestoksi merkattiin 9min, eli koko se aika minkä oli sairaalassa
ollut. Sain tytön rinnalle ja olo oli tosi
pökkyräinen ja tuntui että olisi virtaa synnytellä vielä kaksi tai kolmekin
vauvaa samaan syssyyn :) Hoitajat alkoivat katselemaan vahinkoja alapäässä
ja samalla saapui doulani :) Vyöhyketerapeuttini oli varoitellut siitä että
pitää varautua että tämä synnytys on todella nopea. Eipä olisi uskonut.
Ajattelin että nopea olisi tässä tapauksessa joku 6h, eikä 44min :) Mutta
oli ihana jutustella doulani kanssa heti synnytyksestä ja hän ihanasti
silitteli päätäni kun tikkaus sattui. Ihanan ensi-imetyksen jälkeen Elma
punnittiin ja mitattiin. Hän oli 3430g painava ja 51cm pitkä.
Olo on mitä mainioin. Ihanaa kun ei enää okseta laisinkaan. Kirjoittelen lisää ja laitan kuvia kuhan pääsemme tässä kotiutumaan kunnolla :)
12 kommentti(a)
Wed, 26 Jul 2006
Tyttö
14 kommentti(a)
Sun, 02 Jul 2006
Kuuma!
Hellettä pitää. Kuuma vetää niin lötköksi etten ole vieläkään saanut
kirjoteltua lomareissuat. Saas nähdä jääkö se kokonaan tekemättä. Mitään ei
oikein jaksa, koko ajan vaan maataan. Hiekkalaatikollakin vaan maataan.
Eilen kävimme keskiaikamarkkinoilla. Siellä oli tosi kivaa ja löysimme Untolle kivan uuden punaisen puuauton. Unton mielestä se on paloauto, vaikka se on vain ihan tavan tipparellu. Voihan se toki olla palopäälikön auto :)
Lopuksi vielä kuva röllykästä viikolla 35+3.

2 kommentti(a)
Mon, 26 Jun 2006
Unto 2v
Enpäs ole jaksanut millään päivitellä blogiani. Tuntuu että kaikki aika
menee siihen että selviää heräämisestä nukkumaan menemiseen. Yritän nyt
kuitenkin hieman ryhdistäytyä ja laittaa ainakin nämä Unton synttärikuvat
sekä mökkikuvia näytille.

Unto heräsi hymy naamalla lahjojen keskeltä. Lisäksi hän sai heti Grandin vadelma pillimehun, mikä on lähes ainoa herkku mitä hän saa syödä :) Äidin ja isin paketista paljastui hattarakone mitä sitten testailtiin vieraiden saavuttua. Vieraita oli vähän (ihmisillä oli juhannus kiireitä), mutta laatu korvaa määrän ;) Lopulta vieraina kävi perhe Muukkoset sekä Rami ja Katja. Myös Laitinen piipahti kahvilla ja syömässä lättyjä. Tässä Unto mussuttaa hattaraa :)

Loput kuvat löytyy täältä. Niitä on valitettavasti vähän, koska en oikein muistanut kuvata.
Koitan huomenna keretä kirjottamaan kesälomareissusta. Sitä odotellessa voi katsella kuvia täältä.
1 kommentti(a)
Fri, 02 Jun 2006
Maitoaltistus takana
Olen stressannut tuota maitoaltistusta niin kovasti että en ole kyennyt
mitään tännekkään kirjottelemaan. Nyt se on sitten onneksi ohi. Ensin
annettiin tippa huulen sisäpuolelle, josta sitten huulet hieman turposivat
ja niitä alkoi kovasti kutkuttaa. Myös suun ympäristö meni hieman
punaiseksi. Sitten annettiin 1/2 milliä josta sitten naama helahti
punaiseksi ja kutisi kovasti. Hieman Untoa alkoi myös yskittämään, eli
oiskohan kurkkuakin hieman kutissut. Sitten hoitaja toi hevosen annoksen
antihistamiinia ja muutaman kortisonitabletin. Nyt Unto nukkuu tuolla
rauhallisena päiväunia. Kävimme ostamassa hänelle uuden miina ja manu
kirjan, koska hän oli niin reipas :)
Saimme viikon päähän ajan perusprickiin, missä katsotaan sitten siitepölyt, pölypunkit, elukat yms. Tavallaan toivon että niissä näkyisi allergia siitepölyille, koska se selittäisi sen miksi nyt yhtäkkiä tuntuu ettei mikään ruoka sovi. Lisäksi saimme ajan juhannusviikolle, jolloin altistetaan sitten vehnä hoitotukea varten.
Lisäksi voisi laittaa noin viikko sitten otetun mahakuvan tännekkin ihmeteltäväksi. Kuten ilmeestä huomaa, vieläkin oksettaa.

2 kommentti(a)
Mon, 22 May 2006
Mummun mökillä
Kävimme viikonloppuna mummon mökillä pääkaupunkiseudulla. Menomatka sujui
tosi hyvin. Unto oli tosi innoissaan junasta ja kaksi tuntia meni kuin
todella nopeasti. Mökki oli tosi ihana. Unto tykkäsi kovasti juoksennella
pihalla, vaikka ilma ei meitä kovin suosinutkaan :)

Unto ihastui sadevesisankoon. Kurotteli sieltä kahvinsuodattimella vettä ja katseli kuinka vesi valui pois.

Unto myös ystävällisesti kynti mummun perunamaan ;)

Alue oli tosi kaunis ja kävemme moneen kertaan kävelyllä. Unto tykkäsi kun sai ravata vapaasti. Ei tarvinut juuri pelätä että jäisi auton alle :)


Junamatka takaisin päin sujui myös hyvin. Saimme matkalle perhehytin, jossa oli kiva ikkunakin ihan unton korkeudella. Matkasta hyvin rasittunut äitikin sai lepäillä vain kun ei tarvinnut pelätä että lapsi karkaa :)
Kotiin tultuamme kävi hassu juttu. Unto vaati saada vaipan pois. Sitten hän yhtäkkiä juoksi makkarista vinhaa vauhtia olohuoneeseen "apua kakka" ja pissasi pottaan. Voi sitä riemua. Sama toistui illan aikana moneen kertaan. Nyt sitten emme ole muutamaan päivään pitaneet vaippaa kuin unilla ja ulkona. Yhtään pissaa ei ole mennyt lattialle :)
Kävin tänään taas äippäpolilla tarkastuskäynnillä. Tällä kertaa oli eri lääkäri ja hänella oli heittää arvaus siitä miksi minulla on niin kamalan ikävä olla. Se sanoi että vaikkei turvotusta näykkään päällepäin niin voi olla että sitä on sisäpuolella ja se jotenkin painaa hermoja. Minusta oli ihana kuulla että tuommoisesta voi olla kyse ja se että se loppuu sitten kun synnyttää :) Lääkäri ultrasi ja tyttö oli jo 1500g painoinen :)
2 kommentti(a)
Fri, 12 May 2006
Lisää parveketta
Tänään kävimme torilta hakemassa lisää kukkia. Ostimme 10 orvokkia ja yhden
lumihiutaleen. Tykästyin viime vuonna siihen lumihiutaleeseen, koska en
saanut sitä millään tapettua vaikka unohdin välillä kastellakkin :) Orvokit
ostin tavoistani poiketen keltaisina, oransseina ja punaisina. Aiemmin olen
ostanut ainoastaan sinisiä ja violetteja, mutta kai tämä oranssi kausi alkaa
sitten ylettämään kukkiinkin :)
Unto oli tosi onnessaan kukkien laitosta.

Unto tykkää kastella kukkia. Se on nyt muutaman kerran saanut kastella auringonkukkansa ja nyt sitten sai lisätehtäväksi kastella orvokitkin.

2 kommentti(a)
Wed, 10 May 2006
Parvekkeen siivousta
Ville on urheasti siivonnut joka ilta hieman parveketta. Tänään tuli
puhtaaksi ja pääsimme laittamaan sitä kesäkuntoon. Kävimme ostamassa
anttilasta kaksi kansituolia. Pienen ja ison. Unto oppi heti innoissaan
sanomaan "tuoli". "äitin tuoli, uusi tuoli". Samalla reissulla matkaan
tarttui yksi auringonkukka. Oli pakko ostaa kun Unto näki toiselta puolelta
toria jo "aukokukka". Tässä testaillaan tuoleja.

1 kommentti(a)
Tue, 09 May 2006
Eväsretkellä ja tukka pois
Oli ihan kiva viikonloppu. Meillä oli vasemmistonuorista tutuksi tullut
ystävämme Sessi kylässä. Lauantaina teimme pizzaa ja lähdimme nelistään
takapihan metsään ja kallioille eväsretkelle. Tein Untollekkin oman pizzan
siten että paineliin leipätaikinaan bataattikuutioita ja vatajan nakin
palasia. Unto oli innoissaan pizzastaan :)
Kuvassa on jo täytteet hävinneet pizzan päältä :) Unto tykkäsi juoksennella kallioilla. Löytyi sieltä muutama jäniksenpapana joita ois ollut kiva maistella, mutta ilkeä isi otti papanat pois :)
Jälkkäriksi aikuiset söi mansikoita ja Untolle olimme torilta ostaneet vadelmia. Kyllä maistuivat :)
Kotimatkalla Unto huomasi maassa käpyjä. "KÄPI KÄPI". Unto koitti poimia kaikki tuhannet kävyt syliinsä.
Kotiin päästyämme ja päikkärit nukuttuamme kokeilimme uutta kotiparturikonetta. Unto istui hienosti syöttötuolissa keskellä lattiaa ja tuijotteli itseään peilistä kun äiti leikkasi kaiken tukan pois. Yhtään ei itkettänyt :) Jospa Unton päänahka nyt paranisi ja lopettaisi kutiamisen.
2 kommentti(a)
Mon, 01 May 2006
Vappumarssilla
Heräsimme aamulla ja heti kun olimme saaneet eväät tehtyä ja syötyä
aamupalat niin ryntäsimme vapumarssille. Bussi oli täynä rattaita, muttta
onneksi saimme rattaat läjään ja mahduimme mukaan.
Marssilla oli paljon tuttuja ja oli tosi ihana ilmakin. Untoa hieman taisi jännittää ja se puristi palloa tiukasti kädessään koko marssin ajan :)

Teki aika tiukkaa kävellä koko matka ja pysyä joukkion perässä. En kuitenkaan onneksi joutunut keskeyttämään. Marssin jälkeen menimme puistoon syömään eväitä. Unto nautti puistossa olemisesta kovasti, keräsi monta keppiä ja kantoi niitä onnellisena ympäriinsä "keppi keppi". Syöminenkin maittoi ulkoilmassa. Tässä Unto syö mustikkapiirakkaa.

3 kommentti(a)
Sun, 30 Apr 2006
Pitkästä aikaa
Olo on ollut todella ikävä. En tästä syystä ole jaksanut ollenkaan
kirjotella, vaikka paljon asiaa olisikin ollut.
Synttärit meni hyvin. Vuosia minulle tuli 23. Uudistin kotia ostamalla aivan ihanat uudet verhot makkariin ja uudistin itseäni ostamalla mahottoman läjän uusia vaatteita :)
Sain ihan mahottoman pääkivun muutama viikko sitten. Lisäksi levotonkroppa vaivasi koko ajan kovemmin ja kovemmin. Olo oli tosi ikävä. Tuntui ettei voinut enää olla. Neuvolassa sanoivat että kaikki on ok, kun pissa oli ok ja verenpaine normali. Menin sitten kuitenkin pääkivun jatkuessa käymään äippäpolilla josta minut laitettiin osastolle. Vietin kaksi yötä osastolla ja he koittivat löytää syytä ololle. Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Pitää kuuleman vaan kärsiä :/ No eipä ole kuin muutama kuu enää kärsittävää :P Ville ja Unto pärjäsivät hyvin ilman äitiäkin. Nukahtaminenkin oli sujunut hyvin. Hieman Unto kaipaili äitiä, mutta isin kanssa oli kuitenkin ollut kivaa ja aika oli kulunut. Äidillä varmaan oli isompi ikävä :)
Vappu tulee. Unto on tosi innossaan vapusta. Puhaltelimme ison läjän ilmapalloja ja ripustelimme niitä ikkunoihin. Serpentiiniä myös olemme puhalleelleet ja koristelleet koko kämpän :) Ostimme eilen untolle jyskistä altaan, jossa hän voi kesällä parvekkeella pulahtaa. Nyt allas kuitenkin toimii väliaikaisesti ilmapallomerenä.

Voi kun Unto rakastaa palloja. Heti aamulla herättyäänkin piti mennä tarkistamaan onko pallot vielä tallella :)

Palloista on olut paljon muutakin hupia. Unto keksi että saa yhtä ison mahan kuin äidillä kun tunkasee pallon paidan sisään. Sitten hän kulki ylpeänä ympäri olohuonetta "maha, vauva"

Vastapainoksi sitten äidinpallero. Jotenkin tuntuu että aina kun ottaa mahasta kuvia niin niitä ei kehtais näyttää. Jotenkin vaatteet on hassusti tai sitten muuten vain maha näyttää tosi omituiselta muhkuralta :)

Tänään käydessämme kaupungilla, kävimme metsästämässä hattaraa jossa olisi pelkkää sokeria. Löysimme semmoista ja kotiin saavuttuamme Unto sai maistaa harrataa. Voi sitä riemua. Hyvää oli :)

1 kommentti(a)
Thu, 13 Apr 2006
Sydänpihvejä
Teinpäs sitten seuraavanlaisia pihveäjä:
1dl tattarihiutaleita
1dl vettä
1dl bataattisosetta
400g jauhelihaa
suolaa
Sekoitetaan vesi ja hiutaleet ja annetaan turvota hetki. Lisätään muut aineet ja sekoitetaan hyvin. Muotoillaan haluamansalaisia pihvejä tai pullia. Paistetaan 200 asteessa noin 30 min.
Tänään päätin kokeilla jotain muuta kuin pullaa tai normaalia pihviä. Otin avuksi piparkakkumuotin ja tälläisia syntyi:

3 kommentti(a)
Wed, 12 Apr 2006
Turvonneet silmät
Eilen illalla Unto alkoi ihan yhtäkkiä rapsuttaa ja karjua. Vähän ajan
päästä silmät olivat todella turvonneet. Ataraxin jälkeen Unton olo helpotti
ja menimme nukkumaan. Ilmeisesti Unto oli löytänyt jonkun murusen jostakin
jonka oli sitten syönyt. Aamulla silmät olivat edelleen turvonneet ja
soittelin sitten lasten- ja nuortenpolille Unton lääkärille. Hän käski
tänään antaa Ataraxia kolmesti ja soitella huomenna aamulla jos vielä on
turvoksissa. Tässä kuva Unton silmistä.

Puhuimme lääkärin kanssa myös tulevista ongelmista Unton ravitsemuksen suhteen. Kun Unto täyttää 2v häneltä loppuu maitokorvaus. Samoin hoitotuki loppuu tällöin. Kela voi jossain tapauksissa myöntää lisää aikaa tuohon maitokorvaukseen, mutta se on kuulemman todella vaikeaa. Olen sitä mieltä että me kuitenkin yritämme hakea sitä, koska en usko että pystyisin takaamaan Untolle monipuolista ruokavaliota mikä takaisi kaikki vitamiinit ja ravintoaineet. Ainakaan nuilla ruoka-aineilla mitä sillä on nyt ruokavaliossa. Näiden kahden hakemuksen vuoksi sitten pitää altistaa maito. Saimme ajan 2.6, eli tässä on nyt vähän aikaa koittaa kasvatella ruokavaliota. Ahistaa kamalasti jo etukäteen tuo maitoaltistus kun miettii niitä aiempia kertoja kun Unto on vahingossa saanut maitoa ihollensa. Eli toissakerralla hän kastoi sormenpään kermaviiliin jonka seurauksena silmät turposivat umpeen ja koko poika veti ihan keitetyn ravun väriseksi. Edellisellä kerralla minä olin syönyt leipää jossa on päällä juustoa ja puolituntia sen jälkeen laitoin rasvaa Unton naamaan ja naama nousi valkoiselle näppylälle ja meni ihan punaiseksi. Tuolla maitoaltistuksessa maitoa laitetaan suuhun :/ Pelottavaa, vaikka hoitohenkilökunta onkin läsnä.
3 kommentti(a)
Mon, 10 Apr 2006
Lapseni on myymälävaras!
Tänään oli taas ihana päivä, jolloin siivoojat kävivät hurauttamassa
kämppämme kiiltäväksi. Lähdimme koko perhe pois siivoojien tieltä ja menimme
kaupungille. Isillä oli näöntarkastusaika ja samalla valkkasimme hänelle
uudet lasit. Näkö oli huonontunut kummastakin silmästä yli yhdellä.
Silmälasiliikkeen jälkeen menimme erääseen kirjakauppaan. Kirjakaupasta suunnistimme seuraavaan kirjakauppaan, mutta yhtäkkiä aloimme ihmettelemään miksi unto on niin hiljaa ja salamyhkäinen. Unto rutisti tiukasti sylissään noin 20cm pitkää paperimassasta tms tehtyä pupua. Korvat vain näkyivät tiukasta halauksesta. Yritimme pitää pokkaamme parhaamme mukaa ja menimme heti palauttamaan pupun takaisin liikkeeseen mistä Unto oli sen kähveltänyt.
3 kommentti(a)
Tue, 04 Apr 2006
Leipomuksia
Tänään kun menimme päiväunille Unto valitsikin nukutus kirjakseen Allergisen
lapsiperheen keittokirjan. Lopulta luimme Mauri Kunnaksen kirjaa, mutta
Unton nukahdettua minä innostuin selailemaan kirjaa. Löysin muutaman kiva
leipomuksen mitä pystyi jotenkin muokkaamaan Untolle sopivaksi. Unton
ollessa päiväunilla leivoin hänelle rieskaa uudella ohjeella. Aika paljon
jouduin ohjetta muuttelemaan, mutta ihan hyvää tuli. Tässä ohje:
Rieskat
2dl bataattiraastetta
5dl tattarijauhoja
1,5dl tattarihiutaleita
4dl vettä
2rkl öljyä
tilkka siirappia
suolaa
Raastetaan bataatti. Sekoitetaan kuivat aineet keskenään. Lisätään kuiviin
aineisiin raaste, vesi, siirappi ja öljy. Annetaan turvota hetki.
Lusikoidaan taikinasta leipäsiä uunipellille. 225 astetta ja noin 20
minuuttia.
Innostuksissani leivoin myös mustikkapiirakan. Sinisessä keijussa ei pitäisi olla untolle mitään epäsopivaa ja olemme todenneet että se käy pieninä määrinä harvoin nautittuna.

Mustikkapiirakka
3dl tattarijauhoja
150g sinistä keijua
1dl sokeria
2tl soodaa
1dl mustikoita
(raesokeria)
Vaahdotetaan margariini ja sokeri. Lisätään sooda ja jauhot. Kaadetaan lähes
kaikki taikina piirakkavuokaan. Yhdistetään marjat ja loput taikinasta ja
kaadetaan piirakkavuokaan. Ripotellaan päälle raesokeria. Paistetaan 225
asteessa 20-30 minuuttia.
Minusta piirakasta tuli tosi murusta. Päätin että ensi kerralla teen pieniin piirakkavuokiin. Sitten on helpompi pakastaa ja syöminenkin sujuu paremmin suoraa vuokasta.
2 kommentti(a)
Sun, 02 Apr 2006
Askartelua, uusia taitoja ja vartaita
Viikko taas meni niin että hurahti. Kerkeä edes ajattelemaan niin on taas
viikonloppu ja sitten yhtäkkiä viikonloppukin on ohi. Ihan kiva viikko,
oksensin vain kahtena päivänä. Neuvolassa tuli käytyä koko perheen voimin.
Vauvan sydänääniä on hankala saada kuulumaan kun istukka on etuseinämässä,
tästä syystä pitää mennä jo kahden viikon päästä uudelleen. Siivoojatkin
kävi torstaina tekemässä alkusiivouksen ja tuntuu tosi ihanalta kun huomaa
semmoisten paikkojenkin kiiltävän mihin ei ole aiemmin kiinnittänyt mitään
huomiota.
Kevät tulee kovaa vauhtia ja kevään kunniaksi ajattelimme istuttaa ensi viikolla rairuohoa ja askartelimme tipuja jo tällä viikolla pahville. Untosta askartelu oli todella kivaa. Ensin hän sai maalata keltasia suttuja pahville. Kuivumisen jälkeen minä pistin liimaa ja Unto liimasi. Välillä meinasi tulla kolmisilmäsiä tipuja, mutta hienosti Unto osasi laittaa.

Unto oppii kovaa vauhtia puhumaan. Joka päivä tulee uusi sana. On tosi ihanaa kun ei tarvi enää arvailla niin kovasti. Lisäksi hän on oppinut laittamaan vaatteet päällensä. Unto tykkää pukemisesta niin paljon että on nyt muutamaan kertaa hiljaa pukenut päiväunilta herättyään minun yöpaidan päälle ja sitten vasta kömpinyt iloisena ilmoittamaan heräämisestään :)

Tein tänään Untolle vartaita suikalelihasta, bataatista, kesäkurpitsasta (joka on nyt kokeilussa) sekä kukkakaalista. Unto tykkäsi todella paljon, pitänee siis tehdä muulloinkin :)

1 kommentti(a)
Sat, 25 Mar 2006
Pesutupaa ja uusi haalari
Tänään taas olemme siiovilleet ja pesseet pyykkiä koko päivän. Toki kävimme
hieman puistossakin välillä pyörähtämässä.

Tässä Unto tunkee kuivausrumpuun märkiä pyykkejä. Juuri sinne on menossa turveimu, jonka tilasin ihan vasta eräästä nettikaupasta. Kuivauksen jälkeen imu tuntui taivaallisen pehmeältä. Koekäyttöön se pääsee heti kun Unto herää päiväunilta.
Ostin eilen Untolle halvalla keväthaalarin. Tänään se saatiinkin jo koekäyttöön kun mittari näytti plussaa. Alle laitoimme silti villahaalarin. Tässä kuva riemukkaasta lapsesta puistossa, uusi haalari päällä.

3 kommentti(a)
Thu, 23 Mar 2006
Ötököitä
Ihanaa ihanaa. Anoppi oli oikeassa puhuessaan keittiöstämme terveysriskinä.
Aloin siivoamaan kuiva-ainekaappia ja kuinkas ollakaan se kuhisi ötököitä.
Joskus muutama viikko sitten huomasin jauhopussissa muutaman kuoriaisen ja
pienen tutkiskelun jälkeen totesin että ongelma taisi rajoittua pelkkään
jauhopussiin, mutta nyt karu totuus selvisi. Olemme sitten nyt siivonneet ja
siivonneet ja siivonneet keittiötä. Kaikki avonaiset jauhot yms heitimme
roskiin ja kävimme ostamassa lasipurkkeja.
Pitää vielä jatkaa siivousta ja koittaa hinkata keittiön niin puhtaaksi että ötökkäparat kuolisivat nälkään :)
Ensi viikosta lähtein meillä alkaa käymään siivoaja kerran viikossa. Maanantaina tulee täti siivousfirmasta keskustelemaan ja toivottavasti mahdollisimman pian he ryhtyvät myös hommiin :) Ihanaa kun saa hieman taakkaa pois harteilta ja puhtaan kodin :)
2 kommentti(a)
Wed, 15 Mar 2006
Ultra
Vihdoinkin flunssa on helpottanut ja elämä hymyilee taas :) Oksentaminenkin
on loppunut (koputan puuta). Edelleen on erittäin heikko olo aamuisin, mutta
oksentaa ei ole täytynyt.
Tänään kävimme rakenneultrassa ja kaikki oli hyvin. Vauva vastasi viikkoja ja kaikki tarkasteltavat elimet oli kunnossa.

Unto oli hieman kauhuissaan kun menimme ultraushuoneeseen, luuli että hänelle tehdään jotain ikävää, mutta rauhoittui aika pian katselemaan ruudulta vauvaa isin sylistä kun huomasi että mitään pelättävää ei ole :)

Kätilö koitti katsoa pyynnöstämme vauvan sukupuolta, mutta vauva ei ollut yhteistyöhaluinen. Hän joko veti jalan suoraksi, kuten tässä kuvassa:

tai sitten käänsi selkänsä. Jotenkin tosi omituista odottaa kun ei tiedä kumpi on tulossa, mutta ei kai se auta kuin odottaa ja jännnittää loppuun asti :)
2 kommentti(a)
Wed, 08 Mar 2006
Vuosipäivä
Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, olen muka jaksanut jo vuoden
kirjottaa blogiin :)
3 kommentti(a)
Sun, 05 Mar 2006
Maha kasvaa
Viimeisen kirjoitukseni kommentit katosivat firman koneen
muutossa, mutta onneksi muut säilyivät :)
Maha kasvaa kamalaa vaihtia. Tässä kuva jättimäisestä ulkomuodostani sekä
uudesta ihanasta yöpuvusta :)

2 kommentti(a)
Sun, 26 Feb 2006
Unton tukka
Kuten edellisen kirjoituksen ensimmäisessä kuvassa näkyy, Unton tukka on
ollut aika pitkä jo jonkin aikaa. Se alkoi nyt mennä silmille ja takkuuntua
pahasti niskasta harjauksesta huolimatta. Nyt olen katsellut sitä sitten
muutaman päivän sillä silmällä, että voisin kokeilla tukan leikkuuta.
Otins itten vain sakset käteeni ja saksin tukan lyhyeksi. Voi minua. Nyt on
tukka sitten sen näkönen kuin oisi kaivurilla leikattu. Kuoppia täynä.
Pitänee odotella siis että se hieman kasvaa ja kokeilla sitten uudestaan. :)

0 kommentti(a)
Wed, 22 Feb 2006
Monen päivän sepustukset
Minun piti kirjottaa jo perjantaina, mutta sitten meillä oli vieraita koko
viikonlopun ja sitten Unto tuli kipeäksi jne. Nyt päätin ottaa itseäni
niskasta kiinni ja kertoa hieman kuulumisia :)
Eli viime viikonloppuna meillä oli kylässä eräs nettituttavani ja hänen kaksi nuorinta lasta. Unto tuli vanhemman lapsen kanssa hyvin toimeen. Heillä oli hyvin hauskaa.
Välillä pojat olivat aika villissä ja pistivät huoneita uuteen uskoon,
mutta kivaa oli :) 
Pikkuinen Enna ajeli vain traktoreilla ja söi tissiä :) Unto ei peloistani
huolimatta onneksi käynyt vieraiden hiuksiin kiinni kuin muutaman kerran.

Oli todella mukavaa jutella jonkun aikuisen kanssa. Kävimme kaupungilla ja satuimme näkemään pahan onnettomuuden jossa linja-auto oli ajanut seinästä kerrostalon sisälle. Naureskelin hieman ennen onnettomuuspaikkaa että "hehe, näyttää ihan kuin tuo linja-auto ois tuolla talossa" Eipä enää naurattanut kun linja-auto olikin oikeasti talon sisässä.
Unton iho on ollut huonona, koska ostin eri myllyssä jauhettuja tattarihiutaleita. En voi ymmärtää kuinka joku tuommonenkin voi vaikuttaa. Iho alkoi paranemaan kun vaihdoimme takaisin samoihin vanhoihin hiutaleisiin, mutta yhtäkkiä sitten taas Unto leihahti.

Silmät turposivat, kutina oli kova, koko keho oli punaisilla läiskillä. Atraxikaan ei auttanut eikä Unto kyennyt nukkumaan edes päiväunia. Illalla sitten leihahduksen syy selvisi kun kuume nousi ja nenä alkoi valua. Flunssa saattaa kuulemman aiheuttaa tuommoista.
Iho on edelleen pahan näköinen. Varsinkin jalat kutiavat kovasti ja Unto on muutenkin pipin oloinen. Kaksi yötä ollaan nyt valvottu, mutta onneksi päiväunet maittaa sentään jotenkin. Tässä vielä kuvia jaloista



4 kommentti(a)
Sun, 12 Feb 2006
Ompelua
Pitkästä aikaa sain ommeltua jotain. Lopputulos oli hieman huono, mutta
pitkän paidan alta sitä ei huomaa :)

Sain eilen ison palavan halun tehdä tuommoiset housut. Eräs irkissä kertoi tehneensä tuommoiset ja sitten yöllä noita pohdin kun en saanut nukuttua. Aamulla olikin sitten pakko kaivaa housut ja trikoonpala esiin ja alkaa leikkelemään. Leikkasin siis vyötärönauha, taskut ja vetoketjun pois ja hieman pyöristelin muotoja ja ompelin tilalle kantoliinan jämäpalasta tehdyn putkilon. Edestä putkilo meni ihan liian turhan alas, eli jos pikkusenkin paidan helmaa nostaa näkyy trikoinen ruma putkilo. Ei tuo tosiaan haittaa kun lähes kaikki mammapaidat on pitkiä. Hyvältä tuntuu päällä ja sehän on pääasia :)
7 kommentti(a)
Thu, 09 Feb 2006
Maha kasvaa
Tänään oli kiva päivä. Saimme aamupäivällä vieraaksemme Lissun ja Leevin.
Unto leikki leevin kanssa aika sopusasti. Muutaman kerran kokeili tukasta,
mutta ei onneksi pahemmin. Tässä Unto ja Leevi leikkii legoilla.

Lupasin joillekkin eilen kuvaa turvonneesta mahastani. Tässähän tämä röllykkä röllöttää sitten :) Ei kyllä uskoisi että viikkoja on vasta 15 :/

6 kommentti(a)
Fri, 03 Feb 2006
Vihdoinkin lunta
Meinasin jo luopua toivosta pulkkailun suhteen. Onneksi viime yönä oli
satanut lunta ja pääsimme Unton kanssa vihdoinkin pullailemaan. Kaiken
lisäksi minua ei tänään oksettanutkaan kovin kamalasti, joten lähdimme ulos.
Unton piti heti aluksi päästä osottelemaan hiekoitushiekkalaatikkoa. Sieltä hän löysi tutun k-kirjaimen jota hän osoitteli ja hoki innoissaan "koo, koo"

Sitten kävimme kävelemässä puolen tunnin lenkin pulkan kanssa. Unto istui koko ajan kyydissä ja ilmeisesti tykkäsi.

Kuvassa näkyy hieno uusi pulkka. Se on kiva kun se on tuommonen kaksipaikkainen niin isi voi vetää tarvittaessa äidin ja pojan kauppaan ;)
Soitin tänään neuvolaan tuosta oksentelusta. Alkaa hieman olla väsy kun koko ajan saa olla vuorokauden aina halimassa pönttöä. Käskivät mennä verikokeeseen ja määräsivät pahoinvointilääkettä josta ei pitäisi olla haittaa vauvalle. Toivottavasti se helpottaa. Käyn illalla hakemassa lääkkeen apteekista samalla kun menen vasemmistonuorten kanssa elokuviin. Ihan kiva päästä välillä jonnekkin kodin ulkopuolelle. Pitää toivoa ettei ala oksennus valumaan suupielistä ennen kuin ilta tulee :)
1 kommentti(a)
Mon, 30 Jan 2006
Mummu ja muistipeli
Hirveän huonosti jaksan kirjottaa. Suurin syy on se kun nukahdan aina kun
nukutan Untoa. Eilen aamulla leuhkin mummolleni kuinka en enää oksenna. Heti
eilen sitten aloitin oksentamisen joka jatkui tänäänkin.
Unskin mummu oli kylässä viikonlopuna. Olisi kiva jos asuisi sukulaisia lähellä niin niitä voisi hyödyntää nyt kun on niin väsy. Kävimme kirppareilla ja sain levätä kun mummu viihdytti Untoa. Tässä Unto katsoo mummun puhelinta.

Unto on kovasti kiinnostunut kirjaimista ja osaa näyttää yleisimmät kirjaimet kysyttäessä ja sanoakkin muutamia kirjaimia. Tänään sitten päätin että leikimme hieman askartelua ja katsotaan saammeko kirjainkortteja aikaseksi. Teimme sitten muistipelin. Tässä osa korteista

4817 kommentti(a)
Sat, 21 Jan 2006
Bataattitikkuja
Olen viime aikoina tehnyt Untolle vähän semmoisia ruokia jotka oisivat
kivoja ja muistuttavat niitä ruokia mitä me syödään. Jouluna tein
ensimmäisen kerran bataattitikkuja, jotka ovat kuin ranskalaisia. Huono
puoli näissä ruuissa on se, ettei maitojauhetta saa sekoitettua sekaan.
Ajattelin
jakaa tämän itsestään selvän ohjeen kanssanne :)
Bataattitikut:
iso bataatti
rypsiöljyä
(suolaa)
Kuoritaan ja suikaloidaan bataatit ohuiksi suikaleiksi. Laitetaan kulhoon ja päälle
kaadetaan paljon öljyä. Sekoitetaan ja kumotaan uunipellille. 225 astetta ja
10-15 minuuttia, kunnes ensimmäiset palaa.

Ei ne nyt kovin kauniilta näytä, mutta Unton mielestä suurta herkkua :)
Olemme kokeilleet Untolle tässä hieman perunaa. Näköjään kahden päivän kokeilu riittänee. Iho mennyt huonoon kuntoon. Eile yöllä heräili useaan otteeseen rappaamaan ihoaan rikki ja tänään jopa silmät hieman turposivat ja tuntui että Untolla oli mahakin kipeä. Tässä kuva vielä tältä illalta kun punoitus on jo hieman laskenut.

2 kommentti(a)
Thu, 19 Jan 2006
Ultrassa käyty
Siellä oli pieni vauva joka vastasi viikkoja 12+5. Kuukautisten mukaan
viikot nyt tasan 12. Sydän pumputti hurjaa vauhtia, syke 161. Liikuskeli ja
kaikki oli kunnossa :) Tässä muutama kuva. Vauva oli kuulemman hieman
huonossa asennossa tutkiskelua varten, joten ne ultrasivat myös mahan
päältä. Alimmainen kuva on siis mahan päältä.



Kun olin tulossa ultrasta löysin vihdoinkin Halosen palloja jakavia ihmisiä. Viime lauantaina koitin heitä etsiä, mutta joka puolella näkyi vain väärien ihmisten palloja. Unto oli tosi onnessaan pallosta :)

3 kommentti(a)
Tue, 17 Jan 2006
Viime viikon kuulumisia ja vähän tämänkin viikon
Tämä on taas tätä. Ei saa kirjotettua vaikka ois kuinka kivoja juttuja
kerrottavana.
Untolla oli viime viikolla 1,5v neuvola. Kaikki meni ihan ok, paitsi että Unto huusi kurkku suorana ja pelkäsi kuollakseen. Puheenkehityksen vuoksi ne sanoi että pitäisi mennä 3kk päästä käymään jos Unto ei ala käyttämään osaamiaan sanoja tai opi uusia. Sitten seuraavana päivänä kävinkin niin, että uusia sanoja alkoi tulla hirveää vauhtia. Kakka, leipää, vettä... Eli emme mene uudestana 3kk päästä :)
Minäkin kävin neuvolassa mahan kanssa ja sieltä kuului pieni tykytys. Eli mitä ilmeisemmin siellä nyt sitten oikeasti on pieni vauva :) Ylihuomenna on ultra, joten sitten kerron lisää :) Maha on kasvanut ihan valtavasti ja näyttää samalta kuin Untosta viikolla 20. Housut ei mahdu jalkaan, pitänee kohta siirtyä äitiysvaatteisiin jo :/ Oksentelu on hieman helpottanut. Edelleen kuitenkin on ollut päiviä jolloin oksennan koko päivän.
Eilen aloin käymään mammajoogassa. Oli ihan uskomattoman mahtavaa. Olen sitten tänään ollut todella pirteänä ja touhuillut aamussa saman verran kun olen kuukauden ajan saanut viikossa tehtyä :) Ihanaa kun koko kevään nyt sitten saa kerran viikossa käydä rentoutumassa, joogaamassa ja valmistumassa synnytykseen :)
3 kommentti(a)
Thu, 12 Jan 2006
Heräilyä
Tullut kirjoitettua taas ihan liian vähän. Olen jotenkin ollut niin väsynyt
ettei ole riittänyt voimia kirjoittamiseen. Nyt kuitenkint untuu että ehkä
tästä selviääkin hengissä :)
Meillä oli Untolle kokeilussa maissi. unto söi sitä menestyksekkäästi kuusi päivää, mutta tämän jälkeen hän sai isomman määrän maissia ja ihottuma nousi. Tämän jälkeen Unto ei sitten kestänytkään enää edes pientä määrää maissia.
Sain eilen uuden kameran. Se on miljoona kertaa parempi kuin entinen, mutta kuvaustaitoni ovat edelleen etisellään ;) Hienoa on kuitenkin se että Unton ihosta saa nyt otettua kuvia, joista näkyy ihottuma. Eilen sitten kokeilin kameraa maissi-ihottuman jälkimeininkeihin. Tässä kuva siitä.
Pitänee koittaa jaksaa nyt kirjotella taas kuulumisia ja tietenkin laittaa uusia kivoja kuvia :)
