Rouva Karjalaisen blogi

hullu akka

RSS

Mon, 30 Jan 2006

Mummu ja muistipeli
Hirveän huonosti jaksan kirjottaa. Suurin syy on se kun nukahdan aina kun nukutan Untoa. Eilen aamulla leuhkin mummolleni kuinka en enää oksenna. Heti eilen sitten aloitin oksentamisen joka jatkui tänäänkin.

Unskin mummu oli kylässä viikonlopuna. Olisi kiva jos asuisi sukulaisia lähellä niin niitä voisi hyödyntää nyt kun on niin väsy. Kävimme kirppareilla ja sain levätä kun mummu viihdytti Untoa. Tässä Unto katsoo mummun puhelinta.

Unto on kovasti kiinnostunut kirjaimista ja osaa näyttää yleisimmät kirjaimet kysyttäessä ja sanoakkin muutamia kirjaimia. Tänään sitten päätin että leikimme hieman askartelua ja katsotaan saammeko kirjainkortteja aikaseksi. Teimme sitten muistipelin. Tässä osa korteista

4817 kommentti(a)

Sat, 21 Jan 2006

Bataattitikkuja
Olen viime aikoina tehnyt Untolle vähän semmoisia ruokia jotka oisivat kivoja ja muistuttavat niitä ruokia mitä me syödään. Jouluna tein ensimmäisen kerran bataattitikkuja, jotka ovat kuin ranskalaisia. Huono puoli näissä ruuissa on se, ettei maitojauhetta saa sekoitettua sekaan. Ajattelin jakaa tämän itsestään selvän ohjeen kanssanne :)

Bataattitikut:
iso bataatti
rypsiöljyä
(suolaa)
Kuoritaan ja suikaloidaan bataatit ohuiksi suikaleiksi. Laitetaan kulhoon ja päälle kaadetaan paljon öljyä. Sekoitetaan ja kumotaan uunipellille. 225 astetta ja 10-15 minuuttia, kunnes ensimmäiset palaa.

Ei ne nyt kovin kauniilta näytä, mutta Unton mielestä suurta herkkua :)

Olemme kokeilleet Untolle tässä hieman perunaa. Näköjään kahden päivän kokeilu riittänee. Iho mennyt huonoon kuntoon. Eile yöllä heräili useaan otteeseen rappaamaan ihoaan rikki ja tänään jopa silmät hieman turposivat ja tuntui että Untolla oli mahakin kipeä. Tässä kuva vielä tältä illalta kun punoitus on jo hieman laskenut.

2 kommentti(a)

Thu, 19 Jan 2006

Ultrassa käyty
Siellä oli pieni vauva joka vastasi viikkoja 12+5. Kuukautisten mukaan viikot nyt tasan 12. Sydän pumputti hurjaa vauhtia, syke 161. Liikuskeli ja kaikki oli kunnossa :) Tässä muutama kuva. Vauva oli kuulemman hieman huonossa asennossa tutkiskelua varten, joten ne ultrasivat myös mahan päältä. Alimmainen kuva on siis mahan päältä.

Kun olin tulossa ultrasta löysin vihdoinkin Halosen palloja jakavia ihmisiä. Viime lauantaina koitin heitä etsiä, mutta joka puolella näkyi vain väärien ihmisten palloja. Unto oli tosi onnessaan pallosta :)

3 kommentti(a)

Tue, 17 Jan 2006

Viime viikon kuulumisia ja vähän tämänkin viikon
Tämä on taas tätä. Ei saa kirjotettua vaikka ois kuinka kivoja juttuja kerrottavana.

Untolla oli viime viikolla 1,5v neuvola. Kaikki meni ihan ok, paitsi että Unto huusi kurkku suorana ja pelkäsi kuollakseen. Puheenkehityksen vuoksi ne sanoi että pitäisi mennä 3kk päästä käymään jos Unto ei ala käyttämään osaamiaan sanoja tai opi uusia. Sitten seuraavana päivänä kävinkin niin, että uusia sanoja alkoi tulla hirveää vauhtia. Kakka, leipää, vettä... Eli emme mene uudestana 3kk päästä :)

Minäkin kävin neuvolassa mahan kanssa ja sieltä kuului pieni tykytys. Eli mitä ilmeisemmin siellä nyt sitten oikeasti on pieni vauva :) Ylihuomenna on ultra, joten sitten kerron lisää :) Maha on kasvanut ihan valtavasti ja näyttää samalta kuin Untosta viikolla 20. Housut ei mahdu jalkaan, pitänee kohta siirtyä äitiysvaatteisiin jo :/ Oksentelu on hieman helpottanut. Edelleen kuitenkin on ollut päiviä jolloin oksennan koko päivän.

Eilen aloin käymään mammajoogassa. Oli ihan uskomattoman mahtavaa. Olen sitten tänään ollut todella pirteänä ja touhuillut aamussa saman verran kun olen kuukauden ajan saanut viikossa tehtyä :) Ihanaa kun koko kevään nyt sitten saa kerran viikossa käydä rentoutumassa, joogaamassa ja valmistumassa synnytykseen :)

3 kommentti(a)

Thu, 12 Jan 2006

Heräilyä
Tullut kirjoitettua taas ihan liian vähän. Olen jotenkin ollut niin väsynyt ettei ole riittänyt voimia kirjoittamiseen. Nyt kuitenkint untuu että ehkä tästä selviääkin hengissä :)

Meillä oli Untolle kokeilussa maissi. unto söi sitä menestyksekkäästi kuusi päivää, mutta tämän jälkeen hän sai isomman määrän maissia ja ihottuma nousi. Tämän jälkeen Unto ei sitten kestänytkään enää edes pientä määrää maissia.

Sain eilen uuden kameran. Se on miljoona kertaa parempi kuin entinen, mutta kuvaustaitoni ovat edelleen etisellään ;) Hienoa on kuitenkin se että Unton ihosta saa nyt otettua kuvia, joista näkyy ihottuma. Eilen sitten kokeilin kameraa maissi-ihottuman jälkimeininkeihin. Tässä kuva siitä.

Pitänee koittaa jaksaa nyt kirjotella taas kuulumisia ja tietenkin laittaa uusia kivoja kuvia :)

49 kommentti(a)

Wed, 11 Jan 2006

Uusi vuosi, uusi kamera

1 kommentti(a)