Rouva Karjalaisen blogi

hullu akka
2007
Kuukaudet
Joulu

RSS

Sun, 23 Dec 2007

Hyvää Joulua!

2 kommentti(a)

Sat, 22 Dec 2007

Piparilinna
Sain kun sainkin sen valmiiksi.

0 kommentti(a)

Fri, 21 Dec 2007

piparkakkutalo
Huomasimpas eräänä päivänä että kaupan valmiit piparkakkutalon palaset sopivat lapsillemme (ehkä). Tästä innostuneena lähdin sitten ajamaan kauppaan ostamaan piparkakkutaloa. Kun pääsimme pikkuisen matkan päähän ilmoitti auto että nyt loppui bensiini. Ville kovasti oli minulle väittänyt että bensamittari valehtelee, ei auto voi kuuleman yhtäkkiä alkaa syömään yli kymmentä sadalla. No auto piti jättää tien poskeen koska se ei enää hievahtanutkaan. Elman laitoin reppuselkään ja unto juoksi vierellä kun marssimme kilometrin päähän hakemaan bensaa huoltoasemalta. Kun olimme päässeet takaisin autolle ja kaataneet bensan tankkiin niin auto ei hievahtanutkaan. 15min starttailun jälkeen päätimme tönäistä auton vielä enempi penkkaan ja lähteä kotiin, mutta tönäisy kai auttoi niin että auto hurahtikin käyntiin.

Ajoimme huoltsikan kautta kauppaan. Kaupassa kaikki sujui hyvin, jos ei ota huomioon sitä että olin ottanut hyllystä rikkinäisen pussin korppujauhoja ja koko reitin korppujauhohyllyltä kassalle kulki vana korppujauhoja. Lisäksi leväytin loppu pussin kassan hihnalle ja ostoksiemme päälle.

Kotiin tultua söimme ja aloin sitten heti innoissani kasaamaan piparkakkutaloa. Otin kattilan ja kauhan ja aloin sulattamaan sokeria. Sokerin mukana suli myös kauha. Lopulta kumminkin onnistuin sulattamaan sokerin ja liimailtua talon lähes valmiiksi. Kuitenkin kun olin liimaamassa kattoa sain sen romahtamaan ja menemään muutamaan osaan. Itkien pyysin villeä apuun ja hän pelasti tilanteen ja korjasi talon ja liimasi savupiipun paikoilleen. Kun talo oli vihdoin valmis ajattelin alkaa koristelemaan sitä. Asetin talon kyljelleen ja RÄKS. Koko talo meni tuhanneksi palaseksi ja täysin korjauskelvottomaksi.

Tuohtuneena sitten aloin etsiä piparkakkutalojen kaavoja netistä ja päätin etten ikinä osta enää valmista. Löysinkin erään irc-kaverini avustuksella tosi kivan ja helpon oloisen linnan kaavan. Innoissani tein piparitaikinan jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää.

Ville printtasi minulle töissä kaavat ja sain leivottua kaikki osat valmiiksi. Lisäksi myös koristelin kaikki pystysuoraan tulevat seinät valmiiksi. Ville lupasi hoitaa liimaamisen jotta en riko tätäkin kyhäelmää. Aloin olla jo aika hermostunut kun villellä ei tuntunut olevan aikaa liimailla ja minä oisin halunnut saada linnan valmiiksi HETI. Tästä syystä sitten ajattelin että voinhan minäkin sen liimata.

Alku sujui todella hyvin, mutta sitten yhtäkkiä kaadoin lusikallisen kiehuvaa sokeria peukalolleni. Hädissäni jostain syystä pyyhin toisella kädellä kuumaa sokeria pois peukaloltani ja voi sitä tuskaa. Lapset tuijottivat kauhuissaan että mitä se äiti ulvoo. Liotettua käsiäni tunnin vedessä oli tuska edelleen kova. Edes palovammalaastarit eivät lievittäneet kipua. Tästä syystä soittelin sitten päivystykseen ja kyselin lisää hoito-ohjeita. He kuitenkin käskivät tulla käväsemään ja sitoivat kaikki toisenasteenpalovammani.

Nyt on sitten kolme sormea paketissa ja piparkakkulinna edelleen puolivalmis. Joulusiivouksen tekokin ihmetyttää. Kai se on ostettava isot kumihanskat :) Tässä vielä kuva puolivalmiista piparkakkulinnasta ja minusta.

0 kommentti(a)

Sun, 09 Dec 2007

Taas sitä leivottiinlasten kanssa.
Kuuset ovat oikeasti vihreitä.

0 kommentti(a)

Thu, 29 Nov 2007

Yleisön pyynnöstä
Paljon on sukulaiset ja tuttavat kyselleet miksi ei blogi päivity. Voin keksiä monta tekosyytä miksi ei, mutta totuus on varmaan se että olen vaan tullut niin pirskatin laiskaksi ;)

Anoppi lainasi meille kameraansa, joten laitanpas nyt sitten muutaman kuvan. Toivottavasti jatkossa jaksan päivitellä hieman tiuhempaan.

Tänään leivoimme pipareita. Oli taivaallista tehdä ekaa kertaa elämässään piparitaikina vehnäjauhoihin. Tässä sitten pikkuiset leipurit.

Elma:

Sekä Unto:

Ensin teimme Elmalle pellillisen nalleja.

Sitten Untolle pellillisen autoja.

Sitten isille pellillisen sydämiä.

Ja äiti sai lasten leipomat, jotka se tietenkin sitten poltti.

Lopuksi voisin laittaa kuvan vaikka pienestä Elmastamme joka hoitaa vauvaa.

0 kommentti(a)

Fri, 13 Jul 2007

Kutisee!
Olen sitten itsekkin kehitellyt itseleni jonkun hiton allergian. Tämmöistä tulee satunnaisesti koko kroppa täyteen. Kutisee niin jumalattomasti.

0 kommentti(a)

Sat, 07 Jul 2007

Ostin auton
Olen uusi autonomistaja :)

0 kommentti(a)

Thu, 05 Jul 2007

Elma kävelee!
Ihan hullua, yhtäkkiä se vaan lähti kävelemään! Minun pieni vauva kävelee!

0 kommentti(a)

Sun, 01 Jul 2007

Elma taaperoi
Päästimme eilen Elman ekaa kertaa taaperokärryn kanssa pihalle. Riemu oli suunnaton. Hihkumisesta ei ollut tulla loppua kun Elma oli niin onnessaan.

Koitin tänään aamulla ottaa kuvaa lasten uusista hienoista paidoista, jotka he saivat Unton tätiltä Lauralta. Tehtävä osottautui käsittämättömän vaikeaksi ja lopulta kamerasta loppui akku. Tässä kuitenkin jonkinlainen kuva isovelistä ja pikkusiskosta.

0 kommentti(a)

Fri, 29 Jun 2007

Ajokortti
Nyt tuntuu siltä että on ajokortti kun sain vihdoinkin haettua sen ajoKORTIN katsastusasemalta.

0 kommentti(a)

Sun, 24 Jun 2007

Unskin synttärit
Ensinnä osoite laivakuviin http://toiminto.com/mari/gallery/laivalla2 . Laivalla oli ihan sairaan kivaa. Unto nautti ja äiti ja isikin sai olla hetken kahdestaan mummin vahtiessa lapsia hytissä.

Saimme kamalan vatsataudin laivalta palattuamme ja oksentelimme ja ripuloimme lähes koko porukka. Minä itse olin huonoimmassa kunnossa koska elma imi minusta viimeisetkin nesteet. Onneksi kuitenkin kerkesimme parantua Unton synttäreiksi.

Juhannusaattona meinasi tulla vielä yksi vastoinkäyminen joka olisi peruuttanut synttärit. Unto lensi suoraan takapihan oven kynnykseltä kivilaattaan naamalleen. Otsaan tuli puolikkaan tennispallon kokoinen kuhmu ja lähdimme kiireellä naapurin kyydillä päivystykseen. Onneksi kuitenkin selvisimme vain säikähdyksellä. Emme edes joutuneet jäämään tarkkailuun vaan pääsimme kotiin tarkkailemaan tarkkojen ohjeiden kanssa. Olisi ollut kamala olla siellä lapsen kanssa humalaisten verinaamojen seassa :/

Juhannus meni kivasti grillaillen ja saunoen rauhallisesti. Ystäväni Reeta oli lasten kanssa kylässä.

Synttäripäivä alkoi tietenkin lahjojen aukaisulla.

Tässä sitten minun iso 3v vauvani, yhyy

Unto sai ekaa kertaa elämässään synttärikakun. Hienosti osasi puhaltaa kynttilät vaikka ei ole koskaan sitä harjoitellut.

Naapurin täti oli pyytänyt veljeään näyttämään ambulanssia samalla kun se kävi vaihtamassa naapurin pojan siteen. Unto oli aivan haltioissaan kun pääsi painelemaan napista vilkkuja päälle ambulanssiin :)

Unto ei malttanut nukkua päiväunia koko päivänä. Illalla se oli niin väsy että poski maassa ajoi roska-autollaan. Oli kiva synttäripäivä :)

Loput kuvat löytyy osoitteesta http://toiminto.com/mari/gallery/3v_synttarit/

0 kommentti(a)

Thu, 14 Jun 2007

Santun muistotilaisuus
Tiistaina oli Villen serkun Santun muistotilaisuus kuralan kylämäessä. Tilaisuus oli hyvin lämminhenkinen. Muutama kuva tilaisuudesta.

0 kommentti(a)

Sun, 10 Jun 2007

Unton eka tapaturma
Eilen illalla grillailua lopetellessamme Unto otti ja kaatui grilliin. Heitimme Unton heti vaatteet päällä suihkuun ja pitelimme hurjasti huutavaa lasta siellä niin kauan että kipu alkoi hellittää. Päivystyksestä sanottiin että tulla vasta aamulla näytille. Tänään sitten kävimme näytillä ja haava sidottiin. Ohjeeksi saimme pitää rasvalappua ja sidettä niin kauan että haava on parantunut ja meidän pitää tarkkailla tulehduksen merkkejä. Onneksi ei käynyt pahemmin, säikäytti kyllä. Tässä kuva josta näkee missä kohti palovammaa on. Salama valitettavasti valotti niin että haavat näyttää vaaleammalta kuin on.

0 kommentti(a)

Fri, 01 Jun 2007

Uusi kamera
Vihdoinkin saimme kiinnitettyä uuden kameran pihan tietokoneeseeni. Ehkä siis luvassa hieman tiheämpää blogin päivittelyä.

Pihassamme on alkanut vierailemaan valepukuinen rotta. Hän on sonnustautunut söpöön pörröhäntään ja pehmoiseen turkkiin. Ilkeyksissään hän kaapii Unton istuttamat auringonkukansiemenet kukkapenkista ja syö ne.

Lapset nauttivat kovasti omasta pihasta ja siitä että saa olla ulkona. Elma on rakastunut myös puutarhanhoitoon tai ainakin mullan syömiseen.

Ja tässä toinen multaa suuhun kuva tältä aamulta.

Itsekkin olen nautiskellut ulkona tohuamisesta. Anoppi antoi minulle voikukkaraudan ja olen sillä koittanut pihaa siitiä voikukista. Eiköhän minulle riitä tuossa koko kesäksi hommaa :)

Irc-kaverini Milla perheineen kävi meillä kyläilemässä. Oli tosi kivaa. Unto rakastui ihan mahottomasti Olliin. "Milloin minun Olli kaveri tulee taas kylään". Tässä Unto ja Olli ulkoleikeissä ja Elma sekä Maisa sisäleikeissä.

Sitten vielä kaksi kuvaa hienosta lepääkerttupuusta joka on talonyhtiömme pihalla.

0 kommentti(a)

Sun, 13 May 2007

Lapset sairastaa
Untolla alkoi keskiviikkona ihan kamala kuume. Kuume oli niin korkea että Unto näki joka paikassa teräviä palikoita ja huusi hysteerisena. Lääkärin mielestä kolmen kuumepäivän jälkeen on syytä mennä lääkäriin. Ville ja mummu veivät Unton lääkäriin perjantaina. Mitään hälyttävää ei löytynyt, joten ei auttanut muuta kuin odotella että kuume loppuu. Tänä aamuna onneksi kuume oli alhaisempi. Tässä kuva Unskista lääkäristä tulon jälkeen. Huomaa hieno elefanttilaastari verikokeen jäljiltä ja lohdutukseksi saatu limppari. Unro raukka ihan surkeana. :/

Elma taas alkoi kuumeilla viime yönä. Toivottavasti Elman kuume ei kestä niin pitkään kuin Untolla ja tulisi lievempänä. Yskä on kummallakin ihan kamala. Toivottavasti ens yönä saadaan nukuttua. Elma on supon saannin jälkeen oma suloinen itsensä ja jaksaa hieman hymyilläkkin :)

0 kommentti(a)

Sun, 29 Apr 2007

Kuvia taas
Reeta tuli meille kylään ja saatiin taas muutamia kuvia kasvavista lapsukaisista :) Kun Ville ja Unto olivat hakemassa Reetaa junalta niin Unto kaatui asfaltilla ihan päälleen. Otsaan tuli ihan mahoton kuhmu, mutta onneksi mitään pahempaa ei sattunut.

Tässä kuva siten Unskista ja Elmasta. Unto tykkää ihan kamalasti Elmasta vaikka välillä muksiikin sitä hieman. Yhtenä iltana Unto sanoi elmalle "Unto tykkää Elmasta, kiitoksia Elma". Kysyin sitten ihmeissäni että mistä se Unto kiittelee Elmaa. Unto vastasi "no Elmasta". Meinasi itku tulla kun oli niin ihana :)

Elma on oppinut istumaan. Lisäksi hän on alkanut nousemaan tukia vasten ja kiipeilemään matalien juttujen päälle. Isin salkku on lempilelu, sitä vasten on kiva nousta seisomaan ja sen päälle on hauska mönkiä :)

0 kommentti(a)

Mon, 09 Apr 2007

Kuvia
Pitkästä aikaa sain lapsosista muutaman kuvan. Ystäväni Reeta oli käymässä Teo poikansa kanssa. Tässä kuvia mitä Reeta otti.

Elma seisoksii

Täsä Reeta ja Teo sekä Elma.

Teo ja Elma tekee tuttavuutta.

Teo pussaa Elmaa päähän.

Sitten hieman leikitään.

Ja sitten äiti pakkohalittaa Untoa.

0 kommentti(a)

Wed, 14 Feb 2007

Hyvää ystävänpäivää
Hyvää ystävänpäivää vain kaikille. En ole muistanut tässä kaaoksessa kortteja kenellekkään panna, mutta mielessäni ootte kaikki.

Eilinen oli jotenkin ihan hullu päivä. Korvani alkoi särkeä toissa iltana ihan mahottomasti ja soitin sitten eilen heti aamulla terveyskeskukseen ja pääsin heti lääkäriin. Minulla oli joku ylähengitysteiden tulehdus ja yllättäen ei ollutkaan korvatulehdusta jumalattomasta kivusta huolimatta. Oli vain korvan alapuolelta jotkut rauhaset tulehtuneet. Antibiootti kuurille jouduin.

Lapset sitten hellivät minua nukkumalla kanssani 2,5h päikkärit. Kun heräsimme päikkäreiltä laskin elman lattialle ja puhuin puhelimessa. Hän kääntyi selältä mahalleen ja käsi jäi alle ja kamala parku. Menimme syömään ja yhtäkkiä elman käsi ei toiminutkaan. Se oli lötkö ja kun siihen koski elma alkoi itkeä kamalasti. Hirveä paniikki ja soitto päivystykseen ja ne käski tulla käymään. Annoin särkylääkkeen ja lähdimme päivystykseen. Kun riisuin elman odotusaulassa niin käsi toimikin taas moitteettomasti. Lääkäri sanoi että mitä ilmeisemmin elma on nukkunut sen kätensä päällä ja siksi se sitten oli toimimaton ja kipeä. Säikähdin ihan mahottomasti, että nyt se oli lähtenyt pois paikaltaan kääntyessä tms. mutta onneksi käsi jäikin elman alle siksi että se oli turrana. Onneksi pikkusella ei ole mitään hätää :)

0 kommentti(a)

Sat, 10 Feb 2007

Pakko kohdata allergia
Kai se on alettava itselle myöntämään että Elmakin on nyt sitten allerginen. Olen koittanut viimeseen asti vältellä sitä ajatusta, mutta nyt alkaa olla koko tyttö niin punanen että on ryhdyttävä toimiin. Katselin vanhoja kuvia ja jo aikasemmin elma on punottanut tähän malliin.

Mutta nyt iho on alkanut halkeilemaan ja vetistämään. Ihottuma on levinnyt rintaan ja selkään. Pitänee siis varata aika lääkäriin ja aloittaa itse näin alkuun vaikka maidoton ja munaton dietti ja toivoa että se helpottaa. Pidemmälle en uskalla vielä ajatella.

Untolla taas menee hyvin. Allergiat on alkaneet kovasti helpottaa. Nykyinen ruokalista näyttää seuraavalta: Neocate, possu, kurkku, mustikka, vadelma, persikka, luumu, ruusunmarja, peruna, maissi, tattari, rypsiöljy, hiiva, tapiocatärkkelys, pippuri, oregano, salaatti, viinimarjat (rusina). Iho pysyy mahottoman hyvänä ja palautuu tosi nopeasti jos on sattunut vahinkoaltistuksia tms. Tässä kuva söpöliinitämme. Kuva on otettu joskus uudenvuoden tienoilla. m

0 kommentti(a)

Thu, 08 Feb 2007

Kamera rikki
Silloin kun Elma täytti 6kk aloitimme aamun maistelemalla kiinteää ruokaa. Tarkoituksena oli antaa maissinaksua, mutta ne olivatkin loppu. Joten menimme sitten malttamattomana unton leipään tarkoitetulle maissisoseelle. Tässä kuvia tapahtuneesta.

Sitten tulimme olohuoneeseen ja laskin kameran hetkeksi pöydälle ja menin käymään keittiössä. Kun palasin oli kamera untolla.

Tämä oli viimeinen kuva minkä kamerasta ulos sain. Ei enää toimi lainkaan. Saa nähdä milloin saamme uuden kameran hankittua.

0 kommentti(a)

Tue, 06 Feb 2007

15 sekunttia julkisuudessa
Olimme yksi päivä Elman kanssa Muukkosen Mirkan tykönä tukiryhmätoimissa. Siellä oli myös fst kuvaamassa juttua obsiin ja haastattelemassa Markus Varjosta. Vilahdeltiin sitten Elmankin kanssa telkkarissa :) Tässä sitten tuo osio mikä on kuvattu Mirkan luota.

0 kommentti(a)

Mon, 15 Jan 2007

Ohjeita
Olen tässä kokeillut untolle leipoa kivaa leipää ja nameja. Ensiksi tikkareiden ohje.

Tikkarit
3rkl rasvaa (sinistä keijua)
3rkl sokeria
3rkl siirappia

Mitataan aineet kattilaan ja kiehutetaan 10min. Tämän jälkeen kaadetaan foliovuokiin johon on painettu leikattu varrastikku. Annataan jähmettyä ja nautitaan. Sokerihumala taattu.

Sitten kokeilin tattarilimppua. Laitoin siihen lisäksi ruusunmarjajauhetta, (sopii Untolle \o/) joka tuo väriä ja on todella terveellistä.

Tattarilimppu
0,5 litraa haaleaa vettä
0,5dl öljyä
1tl suolaa
1pkt hiivaa
3dl tattarijauhoja
3dl rouhittuja tattariryynejä
4dl keitettyjä perunoita raastettuna (laitoin oolannin pakastemuusia)
(ruusunmarjajauhetta)

Sekoitetaan aineet keskenään. Laitetaan leipävuokaan. Kohotetaan noin 30min ja paistetaan tämän jälkeen 225 asteessa 35min.

0 kommentti(a)